KONTIOLAHDEN KIRKKO- JA KAPPELIKUORO 90v.

Kontiolahden kirkko- ja kappelikuoro eli seurakuntakuoro Canto täyttää tänä vuonna 90v. Tapahtunut tähän mennessä:

1930 perustettiin sekakuoro, jota johti Pauli Kauppila. Kuoro muutti nimensä v. 1950 kirkkokuoroksi. Kuoron johtajina ovat toimineet Eenokki Konttinen, Pirkko Hautanen, Reino Hiltunen, Olavi Markkanen, Tiina Korhonen, Pirkko Myller, Leena Mustakallio, Mari-Annika ja Jussi-Pekka Heikkilä, Anne Laakso-Viholainen sekä Ari Lohi. Kuoron johtajat ovat kunnostautuneet myös kuorosovitusten tekijöinä. Olavi Markkasen aikaan teknologia tuli sovittajan avuksi: kuorolaiset saivat illalla käsiinsä päivällä spriikopiokoneella monistettuja, uunituoreita nuotteja. Spriikopioiden sinertävät tekstit ovat jo haalistuneet, mutta Markkasen sovituksia laulettiin viimeksi vain muutama vuosi sitten.

Kirkkokuorossa käynti vaatii laulajalta sitotumista: vuoden mittaan harjoituksia kertyy kymmeniä kappaleita. Palkinnoksi kuoro pääsee esiintymään monenlaisiin juhlatilanteisiin, mm. piispan tarkastuksiin, valtakunnallisille sekä maakunnallisille kuorojuhlille ja seurakunnan sekä kunnan vuosijuhliin. Viime vuosien sävähdyttävimpiin hetkiin kuuluu kuoron esiintyminen Suomen 100v-juhlavuotena 19.11.2017 "Koko kansan juhlassa" Kontiolahden liikuntahallilla ja itsenäisyyspäivän messussa Kontiolahden kirkossa. 10 vuotta sitten kuoro juhli 80-vuotista taivaltaan juhlavesperin merkeissä 28.11.2010. Kuorolaiset olivat aktiivisesti järjestelemässä Pohjois-Karjalan kirkkomusiikkijuhlia 15.5.2011. Kontiolahden kirkkoon kerääntyi 280 kuorolaista esiintymään tuolloin. 24.8.-25.8.1974 kuoro esiintyi Kontiolahden kunnan 100-vuotisjuhlassa. Kirkkokuoron laulua on kuultu radiossa kolmesti: radiojumalanpalveluksissa 21.9.1975, 19.11.1978 sekä "Suomi soi"-ohjelmassa 2.7.1975.

Kuoro on käynyt vuosien mittaan valtakunnallisilla kuorojuhlilla kokemassa suurkuorossa yhteislaulun voimaa. V. 1984 Sulasol vietti Jyväskylässä 100-vuotisjuhliaan Suomen säveljuhlan merkeissä. Rovaniemen laulujuhlien yhteydessä v.1976 kuoro teki ainoan ulkomaanmatkansa kiertäen kotiin Tromssan, Narvikin, Bodön, Uumajan ja Vaasan kautta. Tarina kertoo, että ennen pitkälle matkalle lähtöä oli bussikuskilla yksi pyyntö. Kuoron piti laulaa ensin "Laula matkalainen korpimaan."

Kuoro osallistui suurkuoroon myös Kontiolahden ampumahiihtostadionilla helmikuussa 1999 ampumahiihdon MM-kisojen avajaisissa 6.2.1999. Avajaiset kärsivät muun kisaohjelman tapaan kovasta pakkasesta. Puhallinorkesteri soitti lämmitettävässä teltassa, jonka ovi suljettiin kappaleiden välissä, koska pakkasta oli 28 astetta. Mieleenpainuva suurkuorotapahtuma koettiin myös juhannusaattona 1985 Ilosaaressa. Karjalaisten lauluhäiden harjoituksiin kokoonnuttiin jo klo 5 aamulla. Luonnonvoimat näyttivät myös siellä voimiaan: tapahtuman aikaan paikalle saapui ukkoskuuro.

Bremerhavenin Kreuzkirchenin kirkkokuorossa sekä Stadtkantorei-kuorossa laulavat Heidi ja Lothar Penzel kiinnostuivat Suomesta ja alkoivat viettää Suomessa kesiä. He ryhtyivät Suomessa asuessaan avustamaan Kontiolahden kirkko- ja kappelikuoroa ja veivät suomalaisia lauluja myös Saksaan laulettavaksi. Bremerhavenin kirkkokuoro tuli 12.10.-18.10.2004 Kontiolahdelle vierailulle. Penzelit esittelivät vieraille maakunnan nähtävyyksiä. Yllätyshitiksi muodostui mutkainen ja mäkinen Romon tie. Kuorot esiintyivät yhdessä 17.10. jumalanpalveluksessa sekä konsertissa.

Kuoron pitkäaikaisiin perinteisiin on kuulunut laulaminen hengellisten laulujen illoissa, viimeksi viime syksynä. Kevätlaulajaisia järjestettiin vuosina 1999-2012.

Leena Mustakallio kirjoitti v.2013 kuoron toimintasuunnitelmaan: "Kontiolahden kirkko- ja kappelikuoron tärkein tehtävä on edistää ja kehittää seurakunnan virsilaulua ja hengellistä musiikkia. Osallistumisillaan kuoro rikastuttaa jumalanpalveluselämää ja samalla tukee kuorolaisen omaa hengellistä elämää ja kasvua." Teksti kiteyttää kuoron tehtävän niin osuvasti, että sitä on hyvin vaikeaa enää jättää pois uutta vuosittaista toimintasuunnitelmaa tehdessä. Kuorolaisten määrä on vaihdellut vuosien mittaan. V. 1965 heitä oli 37, v. 1982 30, v. 2002 23 ja tänään 12.

Kontiolahden kirkko- ja kappelikuoro juhlii 90 vuottaan juhlakonsertin merkeissä. Ilmoitamme ajankohdan myöhemmin. Tässä esittely solisteista, jotka ovat lupautuneet mukaan konserttiimme:

JUHA KOTILAINEN

Juha Kotilainen kuuluu valovoimaisimpiin suomalaisiin baritoneihin. Hän on vieraillut säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla. Kotilainen on ollut kiinnitettynä Essenissä Saksassa Aalto-teatteriin ja on vieraillut laajalti oopperataloissa eri puolilla Eurooppaa. Hänen ohjelmistonsa kattaa useita kymmeniä keskeisiä baritonirooleja.

Kotilaisen laajaan ohjelmistoon kuuluu olennaisesti myös muu laulumusiikki perinteisestä liedistä nykysäveltäjien teoksiin sekä basso-/baritoniosat suurissa kirkkomusiikkiteoksissa kuten mm. Bachin Matteus- ja Johannespassiot. Jouluoratoria, Händelin Messias ym.

MARJATTA AIRAS

Marjatta Airas on vieraillut Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Estonia teatterissa sekä lukuisissa alueoopperoissa.

Marjatta Airas on esiintynyt useiden sinfoniaorkesterien solistina ja antanut konsertteja mm. pohjoismaissa, Yhdysvalloissa, Espanjassa, Itävallassa, Italiassa, Tsekissä ja Jugoslaviassa. Monet suomalaiset säveltäjät mm. Kaija Saariaho, Jarmo Sermilä ja Jukka Linkola ovat omistaneet hänelle teoksiaan. Lisäksi hän on tehnyt useita radionauhoituksia sekä levytyksiä.

Laulajauransa lisäksi hän on toiminut Sibelius Akatemiassa laulunopettajana.

Kuoron 90-vuotistaipaleen on mahdollistanut sen, että Luoja on lähettänyt kuorollemme vuosien mittaan tehtäväänsä sitoutuneita laulajia sekä kärsivällisiä johtajia, jotka ovat koulineet amatööreistä kuorolaulajia. Suuret kiitokset on osoitettava myös tukijoukoillemme, joista tärkein on Kontiolahden seurakunta.

Tatu Pääkkönen, Inkeri Haapalainen, Tatu Pitkänen ja Maire Ikonen

​​​​​​​