Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kontiolahden itsenäisyyspäivänä juhlallisuudet alkavat 6.12. klo 10.00 pidettävällä messulla kirkossa. Messun lopussa lähetetään seppelpartiot sankarihautausmaalle. Liturgina messussa toimii pastori Aimo Sinkkonen, saarnavuorossa on kirkkoherra Jukka Reinikainen ja kanttori Pekka Piironen.
Seppeleen laskijoina ovat tänä vuonna kunnanjohtaja Jari Tuononen ja kunnanvaltuuton pj Mika Kuusela. Seurakunnasta seppeleen laskevat kirkkovaltuuston pj Pekka Kettunen ja kirkkovaltuuston jäsen Anna-Maija Halonen. Sotien 1939-45 Perinnetoimikunnan seppeleen laskijoina ovat Aimo Kettunen ja Ilpo Saarelainen. Tilaisuuden vetää kirkkoherra Jukka Reinikainen.
5.12.2024 13.49
Myrsky on kaatanut Kontiolahden Keskimmäisellä hautausmaalla suuren kuusen. Raivaamme kuusen pois niin pian kuin mahdollista. Mahdollisista aiheutuneista vahingoista tulee ilmoittaa mahdollisimman pikaisesti osoitteeseen kontiolahti.taloustoimisto@evl.fi
25.11.2024 17.54
Kontiolahden seurakunnan Vanhan hautausmaan entisöity kiviaita on saanut ryhtinsä takaisin. Kunnostustyöhön on valmistauduttu pitkään, kunnes löytyi asian osaavat ammattilaiset Trygg Kirkkoaita Konservaattori Oy:stä.
6.11.2024 16.37
Kun kiinnostuin lasitaiteesta, tietoa oli tästä taiteen muodosta hyvin vähän. Lasikompassi - sivustolle olen koonnut lähes kaiken tiedon lasitaiteen tekemisestä, joten sivuston sisältöä voi hyvin käyttää vaikka opettamiseen.
22.10.2024 09.55
19.10.2024 17.14
Valtakunnallisia Reilun kaupan viikkoja vietetään viikoilla 40 ja 41.
9.10.2024 08.28
Kontiolahden seurakunnan hallinnoimasta Maila ja Eetu Tanskasen testamenttirahastosta on haettavana tänäkin vuonna apurahoja nuorten ja vanhusten mielenterveyteen ja fyysiseen hyvinvointiin. Apurahoja myönnetään yksittäisille henkilöille, työryhmälle tai yhdistykselle/osuuskunnalle toimintaan, hankkeeseen tai hankintaan, jonka kohderyhmänä on kontiolahtelaiset nuoret ja vanhukset. Vuonna 2024 apurahoja on haettavissa 15.000 euroa. Hakuaika päättyy 31.10.2024.
4.10.2024 16.23
Pielisjokiseutu on osa PK Paikallismediat oy:tä, joka integroituu lokakuun alussa osaksi Savo-Karjalan Media oy:tä. Tästä johtuen useat käytännöt ja järjestelmät muuttuvat.
18.9.2024 13.51
Haluamme, että kulttuurihistoriallisesti arvokas alue on myös tuleville sukupolville kaunis ja arvokas paikka. Kirkon ympäristössä; sankarihautausmaan ja vapaussodan muistomerkin kukkaistutuksiin on tänä kesänä laitettu monivuotiset kukat eli perennat. Kasvien odotetaan kukoistavan tulevina kesinä upeasti ja luovan arvokkaan tunnelman alueelle.
16.9.2024 10.36
Seurakunnan Hirvirannan leirikeskuksen peruskorjaus saatiin hienosti päätökseen toukokuun lopulla. Noin 2,5 miljoonan budjetointi toi leirikeskukselle taas lisävuosikymmeniä.
30.7.2024 11.04