Historiikki

(Historiikki on julkaistu vuonna 2007 Kontiolahden seurakunnan verkkosivuilla. Tekstit ja kuvat on kopioitu sellaisenaan vuonna 2020 verkkosivu-uudistuksen yhteydessä)

Vietimme vuonna 2007 Kontiolahden evankelis-luterilainen seurakunnan 150-vuotisjuhlaa.

Itsenäinen kirkkoherrakunta perustettiin keisarillisella käskykirjeellä 23. heinäkuuta 1857. Varsinainen itsenäisyyden aika alkoi oman kirkkoherran viran täyttämisen myötä vuonna 1873. Sitä ennen Kontiolahti oli ollut Liperin seurakunnan osa, rukoushuonekuntana vuosina 1737-1783 ja kappelina 1783-1857.

Seurakunta on itsehallinnollinen alueellinen yhdyskunta, mutta ennen kaikkea kristittyjen ihmisten yhteisö.

Tutustumme seuraavassa muutamien kontiolahtelaisten vaiheisiin noin 150 vuoden aikana tehtyjen kirkollisten ja muiden merkintöjen pohjalta. Näemme, miten ja missä tilanteissa seurakunnan vaikutus tuntui heidän elämässään ja miten he toimivat seurakunnassa.

Historiikin luvut:

• Puhakat »
• Tobias Takkunen »
• Annikki Kuosmanen - seurakuntasisar »
• Kaisa Katariina Piiroinen »
• Lähdeluettelo »

Puhakat

Lähes samanaikaisesti kuin Kontiolahden itsenäinen seurakunta perustettiin, syntyi Anna Sofia Puhakka.

• Minkä ikäisinä lapset kastettiin ja missä kaste toimitettiin tuohon aikaan?
• Mikä on kasteen merkitys ja kummien tehtävä? Kenen sylissä lapsi on?

Anna Sofian syntymä oli odotettu tapahtuma, varsinkin kun ensimmäinen lapsi, poika, oli syntynyt kuolleena vuonna 1853. Anna Sofian vanhemmat olivat syntyperäisiä kontiolahtelaisia ja muuttivat takaisin Kontiolahdelle v. 1860, jolloin Anders Puhakka valittiin tänne koulumestariksi.

Vanhemmat ostivat pian Iivanalan maatilan nykyisen kirkonkylän pohjoispäästä.

1. Iivanala
2. Lukkarin puustelli (per.1842)
3. Uusi, nykyinen, kirkko 1881
4. Kansakoulu 1890 (Nykyinen Seutuopisto)
5. Puhakan mäkitupa
6. Kunnantoimisto 1913 (Nykyinen sivistystoimen palvelukeskus)
7. Kirkon alapuolella ”kolmiossa” kauppoja, kahvila ja pankki 1900-1920-luvuilla
8. Veneenveistämö, myöhemmin Heiskala

• Piirrokseen on helppo hahmottaa nykyinen alakoulu, yläkoulu ja lukio.
• Mitkä rakennuksista ovat vielä jäljellä?
• Mistä Suomen historian uudistuksista rakennukset kertovat?

”Sivistys on sielun ruoka, oppi ruummihin ravinto”

Seurakunnan tehtävä - kolmiyhteiseen Jumalaan uskovana yhteisönä - oli sakramenttien jakaminen ja kristillinen kasvatus, evankeliumin levittäminen sekä kristillinen palvelu. Seurakunnassa näin ollen edellytettiin, että sen jäsenet oppivat kristinopin keskeisiä totuuksia katekismuksesta lapsesta alkaen. Katekismuksesta pääsi parhaiten perille, jos osasi itse lukea. Taidot tarkastettiin esimerkiksi kinkereillä ja merkittiin kirkonkirjoihin (rippikirjoihin).

• Kuka opetti Anna Sofiaa lukemaan?
• Kansanopetus (linkki -- Kansanopetus)
• Arvioi edellisen perusteella Anna Sofian lukutaito!

XX = erittäin hyvä
XY = hyvä
X = hyvä
Y = välttävä
/ = melko huono
. = huono
Numeroasteikko: 1-5

• Keneltä Anna Sofia oppi ruotsin kielen?
• Milloin Anna Sofia pääsi ripille? Mikä oli rippikoulun (linkki -- rippikoulu-historiikki) merkitys?

Ehtoollisella käynti merkittiin vuosittain rippikirjaan.

Jumalanpalvelus, ehtoollinen ja kirkkomatkat (Linkki - Jumalanpalvelukset-historiikki)

Kirkkoon kun kellot kutsuvat

Anders Puhakka toimi vv. 1869-1894 kirkkoväärtinä, kirkonisäntänä (kirkkoneuvoston jäsen) ja hoiti tässä tehtävässä kaikkea seurakunnan omaisuutta. Kun Puhakka valittiin uudelleen v. 1876 tehtäväänsä, kirkonkokous oli todennut hänet ”kaikin puolin rehelliseksi ja kirkkoraadin  mielestä hyvin tehtävänsä hoitaneeksi henkilöksi”. Työ oli vaativaa, ja siitä suostuttiin maksamaan palkkaakin. Itsenäisen kirkkoherrakunnan perustaminen toi palvelut lähemmäksi, mutta uusia velvoitteitakin. Puhakka osallistui suurten katovuosien jälkeen rakentamisen ruuhkavuosina mm. Isopappilan ja Pikkupappilan korjaamiseen ja uudisrakentamiseen. Yllättäen seurakunnan oli suunniteltua aikaisemmin rakennettava uusi kirkkokin. Kontiolahden vanha kirkko, joka sijaitsi hautausmaan vieressä, paloi juhannusta vasten yöllä 1879 kuin soihtu, ilmeisesti miesjoukon varomattoman tulenkäytön seurauksena.

Kirkonkokous ja kirkkoraati (linkki)

Maksut ja palkat (linkki)

Yrjö Ollilan tekemä jäljennös Richard Steniuksen maalauksesta (n. 1856). Pappila vanhan kirkon pohjoispuolella.

Anders Puhakka lahjoitti uutta kirkkoa varten Iivanalan maalta tontin. Iivanalan asukkailla oli näköalapaikka seurata, miten seurakuntalaiset toivat mäelle erilaisia rakennustarvikkeita ja miten taitavien käsityöläisten työn tuloksena kylän kauneimmalle paikalle kohosi kirkko. Se vihittiin juhlavasti käyttöönsä v.1881. Kirkonkellot kutsuivat silloin ja ovat kutsuneet sen jälkeen seurakuntalaisia jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle, jotka ovat seurakunnan toiminnan ydintilaisuuksia.

Iivanala ja kirkko pohjoisesta katsottuna.

Jumalanpalvelus ja kirkkomatkat

“Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”

Varsinkin katovuosina ajan ihmiset olivat oppineet rukoilemaan “Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”, mutta oivaltaneet myös tiedon ja oman yrittelijäisyyden merkityksen leivän hankinnassa. Anna Sofia lähetettiin Joensuun tyttökouluun. Sen käytyään hän myöhemmin toimi vv. 1877-78 Kontiolahden tyttökansakoulun opettajana.

Elokuussa 1882 Anna Sofia istui odottavin, jopa jännittynein mielin kirkossa. Hän tiesi odottaa, että siellä luettaisiin jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntalaisille tiedoksi postihallituksen kuulutus, että neiti Anna Puhakka oli määrätty hoitamaan Kontiolahden ensimmäistä postitoimipaikkaa, postiasemaa syyskuun 1.päivästä alkaen. Postiasema toimi Iivanalassa vuoteen 1895 ja “postiryökkynä”, niin kuin Anna Sofiaa kutsuttiin, palveli kuntalaisia lähes joka päivä, sillä pitkämatkalaiset seurakuntalaiset hakivat ja toivat postiaan myös kirkkomatkoillaan.

Naisen asema

Iivanalan talossa riitti siis vilskettä ja elämää. Siellä asui ajan tapaan myös sukulaisia, mm. emännän sisar ja isännän äiti vuosikausia, välillä kasvattilapsikin. Rengit ja piiat, joita isäntäväki ohjasi toimissaan, pestattiin vuosittain.

Anna Sofian äiti Henrica Bernstén hoiti Iivanalan emännyyttä lähes 30 vuotta, hänen kuolemansa jälkeen (1893) emännyys lankesi tyttärelle. Kun Anna Sofia ei mennyt naimisiin eikä tilalle näin ollen tullut kotivävyä, Iivanala myytiin v. 1901. Iäkäs isä ja Anna Sofia ostivat pienemmän talon, mäkituvan kylän pohjoispäästä raitin varrelta.

Puhakan mäkitupa pihan puolelta katsottuna.

“Isän tyttö” Anna Sofia oli tottunut osallistumaan, edistämään yhteisön asioita. Mäkituvasta käsin hän hoiti asioita, joita pidettiin tuolloin naisille sopivina. Hänet valittiin yhä uudelleen kansakoulun johtokuntaan. Samoin hän osallistui seurakunnassa vapaaehtoistyöhön, ompeluseuran toimintaan, jolla kerättiin varoja lähetystyötä varten.

Pakanalähetysseura v. 1908/1909. Aikalaisen merkinnän mukaan neiti Anna Puhakka vasemmalla paperi kädessään. Mitä asioita hän on saattanut merkitä paperiinsa naisväelle kerrottavaksi?

Yksin, mutta ei yksinäisenä

Neiti Puhakka, kuten kaikki häntä kutsuivat, asui keltaisessa talossaan isänsä kuoleman (v. 1910) jälkeen yksin, mutta ei aivan yksinäisenä. Hänellä oli naapureita. Kyläraitin toisella puolella, nykyisen kunnantoimiston tontilla, sijaitsi lukkarin puustelli. Siinä asui aluksi kanttori Kaarlo Johan Vallius perheineen, 1930-luvun taitteesta kanttori Konttinen.

Konttisen vielä elossa olevat lapset muistavat Anna Sofian jo hiukan kumarana, silloin hennonoloisena, ystävällisenä ihmisenä. He kertovat piipahtaneensa neiti Puhakan luona silloin tällöin. Tämä kuulusteli heiltä ruotsin läksyjä, tarjoili herkullisia leivonnaisiaan ja antoi tyttöjen leikkiä nukeillaan. Välillä lapset tekivät neidille pieniä kepposia, kun hän etsi karkuteille lähtenyttä kissaansa.

Neiti Puhakka hoiti itse kauan arki- ja raha-asiansa. 1930-luvun lopulla hän alkoi menettää muistiaan. Ystävällisten kyläläisten kerrotaan saatelleen kyläraitille eksynyttä Anna Sofiaa kotiin ja vieneen hänelle silloin tällöin lämpiäisleipiä. Myös seurakunnan diakonissa huolehti hänestä. Anna Sofialle määrättiin holhooja v. 1937. Anna Sofian talo irtaimistoineen myytiin ja saaduilla tuloilla maksettiin Anna Sofian laskut. Viimeiset kolme, neljä vuottaan Anna Sofia vietti kunnalliskodilla.

Neiti Puhakka eli monivaiheisen elämän kyläläisten kunnioittamana. Hän oli asunut lähellä kirkkoa ja kirkonkellojen soitto oli liittynyt läheisesti hänen elämäänsä. Hän oli kuullut ehtookellojen soivan lauantaisin, hän oli kuullut kellojen kutsuvan sunnuntaisin jumalanpalvelukseen. Juhannusyönä 1879 kellot olivat soineet hätäisinä kertoen kirkon palosta. Kellot olivat saatelleet hänen lähiomaisiaan viimeiselle matkalle. Anna Sofia Puhakalle kirkonkellot soivat viimeisen kerran tapaninpäivän jälkeisenä päivänä 1942, kun hänet siunattiin haudan lepoon vanhalle hautausmaalle sukuhautaan.

Hautajaiset (linkki hautajaiset)

Tobias Takkunen

Tobiaksen lapsuus ja nuoruus

Ks. Kaste

Takkuset muuttivat toimeentulon perässä Liperistä vuonna 1831 Heinävedelle silloiseen Rantasaloon, nykyiseen Papinniemeen, jossa isä on merkitty torppariksi. Hänen kerrotaan toimineen myös myllärinä ja tehneen sepän töitä kyläläisille. Perhe muutti jälleen vuonna 1839 Liperiin, sieltä Kiihtelysvaaraan ja vuonna 1842 Pielisensuuhun Kontiolahdelle, joka oli tällöin vielä Suur-Liperin pitäjän, emäseurakunnan kappeliseurakunta. Tobias oli perheen viidestä lapsesta neljäs. Hän oli lähtenyt kotoaan jo lapsena ”maailmalle” leipäänsä tienaamaan, teki hevospojan ja rengin töitä eri taloissa Pielisensuun alueella.

“Ei oppi ojahan kaada eikä tieto tieltä työnnä”

Vuonna 1847 Tobias seisoi Kontiolahden (vanhassa ) kirkossa rippipyhänään. Ryhmässä oli 94 poikaa, iältään 17-22 -vuotiaita. Kertoman mukaan Tobias sai lahjaksi Uuden testamentin, mahdollisesti yhtenä joukosta.

Ks. Rippikoulu

Arvioi edellisen perusteella Tobiaksen lukutaito!

XX = erittäin hyvä
XY = hyvä
X = hyvä
Y = välttävä
/ = melko huono
. = huono
Numeroasteikko: 1-5

Tobias oli hankkinut luku- ja kirjoitustaitonsa palveluspaikassaan Joensuussa luutnantti, kruununjyvästön hoitaja Schlyterin talossa, jossa ystävällinen naisväki oli opettanut poikaa hänen vapaa-aikanaan rengin ja kuskipojan töiden lomassa.

Ks. Kansanopetus

Ks. Tobiaksen kirjoitustaito

Tobias perustaa perheen

V.1855 Tobias tuli Kontiolahden nykyiseen kirkonkylään ja asettui Lahdenpohjan mökkiin Hovilan tilan maalle isäntä ”Herra Angerin” kutsumana. Tobias oli tällöin monessa pajassa oppinsa hankkinut seppä. Rippikoulu oli jo käyty ja oli sopiva aika mennä avioon Vilhelmiina Koikkalaisen kanssa, johon hän oli tutustunut. Tobias kävi kosiomatkalla ja vei morsiamen vihille itsenäisen kirkkoherrakunnan syntyvuotena 1857 Kontiolahden (kappalaisen) pappilaan, joka sijaitsi vanhan kirkon vieressä.

Ks. Häät

Pappilasta ajettiin Lahdenpohjan mökille. Siellä syntyivät Takkusten ensimmäiset lapset. Sinne kutsuttiin välillä asumaan myös Tobiaksen iäkkäät vanhemmat.

Kupariseppänä ja isäntänä

Kuudentena päivänä lokakuuta 1861 Takkuset istuivat varmasti kirkossa. Siellä luettiin kuulutus, Suomen Senaatin Keisarillisen Majesteetin korkeassa nimessä antama päätös, jolla (vastoin maaherran aikaisemmin tekemää päätöstä) myönnettiin hyvämaineiselle, taitavaksi tunnetulle kupariseppäoppilas Takkuselle oikeus harjoittaa kuparisepän ammattia Kontiolahdessa, 20 kilometrin päässä Joensuusta.

Tästä alkoi Takkusten menestystarina vaskentakojina. Muutosten aika oli koittamassa Suomen suurruhtinaskunnan vaiheissa, ja Takkusella oli kykyä ja mahdollisuus päästä mukaan tapahtumien valtavirtaan. Lahdensuun pajassa mestari takoi apulaisineen välistä päivät, yökaudet rautaa ja vaskea, emäntä Wilhelmina Koikkalainen tarjosi pohjoisesta Joensuuhun ja edelleen Viipuriin ja Pietariin suuntaaville matkalaisille ruokapalveluja.

V.1862 Takkunen saattoi ostaa Martikkalan maatilan Jakkilanvaaralta, jonne hän pystytti uudet työtilat. Tällöin alkoi lähes teollinen kupariesineiden valmistus ja moni kontiolahtelainen oppipoika ja kisälli sai työtä. Takkunen markkinoi tuotteitaan ja teki kauppamatkoja Suomessa ja autonomisen Suomen itärajan yli Pietariin saakka. Myös maatilan rakennukset ja viljelykset saatiin ripeästi hyvään kuntoon.

Takkulan suuren ulkorakennuksen päässä, ”vellikellon alapuolella” kuparintakojien työtilat, vasemmalla päärakennus.

Kun seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Klas Erik Järnefelt asetettiin virkaansa v. 1874 (vanhassa kirkossa), mukana oli myös hänen veljensä Aleksander Järnefelt (geodeetti, myöhempi maaherra, senaattori) Elisabet-vaimoineen ja lapsineen, joista alkoi suvun taiteilijahaara. Järnefeltit olivat tällöin majoittuneet joiksikin viikoiksi Takkulaan.

Kontiolahdessa vieraat tutustuivat kansan elämään ja kuulivat sen kieltä. Kirjailija Arvid Järnefelt kuvasi myöhemmin teoksessaan Vanhempieni romaani setänsä virkaanasettamistilaisuuden juhlavuutta ja täpötäydessä kirkossa istuvien seurakuntalaisten tunteita ja liikutusta. Taidemaalari Eero Järnefelt tuli tunnetuksi kansankuvaajana Suomen taiteen kultakaudella. Karjalan vaaramaisemiin hän tutustui jo pienenä setänsä Klasin mukana tämän voinkeräysmatkalla, Kolin kuvausmatkoille häntä kuljetti myöhemmin myös Takkulan Anton.

Ks. Järnefelt

Tobias seurakunnan luottamustehtävissä

Takkunen piti tärkeänä jumalanpalveluksiin osallistumista ja ehtoollisella käymistä. Takkusten suuressa talossa pidettiin myös kinkereitä. Miehenä Tobiaksella oli oikeus osallistua kirkonkokouksiin, käyttää siellä puhe- ja äänivaltaa, kun tehtiin päätöksiä seurakunnan asioiden järjestämisestä, mm. kristinopin taidosta, taloudesta, rakentamisesta ja seurakunnalle tulevista maksuista. Takkunen kantoi vastuuta erikoisesti seurakunnan rakentamisen ruuhkavuosina, jolloin rakennettiin Isopappilan tuparakennus, itse päärakennus, korjattiin sen vanhoja rakennuksia, kunnostettiin pitäjänapulaisen pappila ja rakennettiin uusi kirkko. Hänelle oli karttunut tietämystä ja näkemystä, hän tilasi ja luki sanomalehtiä ja kirjallisuutta. Hän tutustui kauppamatkoillaan myös eri paikkakuntien tapaan hoitaa asioita.

Ks. Kirkonkirja 1891-1900

Ks. Isopappilan (Kuva vuodelta 1891) ja pikkupappilan (Nykyisin yksityisessä omistuksessa) kuvat

Ks. Kirkonkokous ja jumalanpalvelus

Ks. Maksut ja palkat

Tobias läheistensä kanssa

Vilhelmiina Koikkalaisella ja Tobias Takkusella oli yhdeksän lasta, joille oli syntynyt Vilhelmiinan ja Tobiaksen vielä eläessä noin kaksikymmentä lasta. Perheessä ja suvun kesken osallistuttiin siis usein kaste-ja rippitilaisuuksiin sekä iloisiin häihin, mutta myös hautajaisiin. Vilhelmiinan ja Tobiaksen lapsista kolme menehtyi varsin pieninä, lyseolainen Heikki 19-vuotiaana v.1885.

Tobias Takkunen tunnettiin jämeränä, välistä tiukkanakin isäntänä ja mestarina, joka oli oppinut elämään ja tulemaan omillaan toimeen. Vanhetessa elämänkoulun jatkuessa hänen luonteeseensa tuli pehmeyttäkin. Tobiaksen näkökyky heikkeni ja tässä vaiheessa, sokeutuessaan, hän allekirjoitti takauksen, jonka maksamiseksi hänen oli myytävä talonsa. Poika, kupariseppä Anton, osti tällöin Takkulan v. 1899.

Näin Takkuset saivat viettää viimeiset vuotensa kotitanhuvillaan, heille niin tärkeässä paikassa. Vilhelmiina kuoli huhtikuussa 1904, Tobias tammikuun lopulla 1908. Molempien hautajaissaatot lähtivät Takkulasta ja kulkivat perinteiseen, juhlavaan tapaan vanhalle hautausmaalle, jossa Tobias siunattiin 5. helmikuuta 1908 vaimonsa viereen haudan lepoon.

Annikki Kuosmanen - seurakuntasisar

Ks. Perhelehti

Diakonissa oli Kontiolahden seurakunnassa neljäs kokopäiväinen työntekijä kirkkoherran, pitäjänapulaisen ja kanttorin ohella. Virka on täytetty vuodesta 1911, ja Annikki Kuosmanen on ollut sen pitkäaikaisin hoitaja (1945 - 75).

Annikki Kuosmanen oli aloittanut opintonsa Sortavalassa vuonna 1937. Talvisodan alkaessa marraskuussa 1939 diakonissalaitos joutui lähtemään evakkoon. Tuleva sisar täydensi sairaanhoito-opintojaan Oulussa, palasi siirtoväen mukana Sortavalaan, palveli sotasairaaloissa, valmistui vuonna 1943 ja suoritti seurakuntatyöhön valmistavan kurssin Kuopiossa sijainneessa diakonissalaitoksessa sodan päätyttyä (1944). Virkaansa hänet asetettiin juhlallisesti Pieksämäellä.

Opiskeluvuodet olivat olleet poikkeuksellisen ankarat, mutta niin olivat sodanjälkeiset vuodetkin, varsinkin ne, jolloin maksettiin sotakorvauksia. Kaikesta oli puutetta kun hyvinvointivaltion rakentaminen Suomessa alkoi.

Diakonia on kristillistä palvelua

Diakonia on hengellisen, ruumiillisen ja aineellisen avun antamista seurakunnan hädänalaisille. Annikki Kuosmasella oli vahva herännäistausta: työ oli hänelle kutsumustyötä, joka ”alkoi alttarilta ja palasi alttarille”.

Sisar Kuosmanen oli aina huoliteltu, luotettava, osaava ja itsenäinen työntekijä. Sairaanhoitajana hän teki kotikäyntejä, hoiti rokotuksia, huolehti varsinkin pitkäaikaissairaista ja lääkkeiden antamisesta ohjeiden mukaan. Silloiset pikkupojat ovat myöhemmin naureskellen kertoneet, että joskus rokotuksen pelossa teki mieli karata kotipihalta metsiin Annikin lähestyessä. Mutta kun rokotus oli ohi, huomattiin, ettei se niin kamalaa ollutkaan! Miten sisar tiesi, missä häntä tarvittiin?

Annikki Kuosmanen ylärivissä oikealla.

Yhä uusia työmuotoja otettiin käyttöön. Sisar Annikki järjesti mm. vanhusten leirejä. Pitopaikka oli usein Isopappilan suuri yläkerta, ullakkotila, jonne noustiin jyrkkiä portaita. Myös lähetystyö, joka oli alkanut jo vuosisadan alussa ja on osa seurakunnan kansainvälistä toimintaa, sai uutta voimaa ja intoa varsinkin 1960-luvulla.

Kerhotyö pääsee vauhtiin

Oppivelvollisuuskoulun (1921) myötä seurakunta oli vapautunut luku- ja kirjoitustaidon opettamisesta. Uudentyyppistä nuorisotyötä oli käynnistetty Kontiolahdessa heti 1920- ja 1930-luvuilla. Täti Annikki oli käynyt jo diakonissalaitoksella tyttötyöntekijänkurssin ja perusti eri puolelle seurakuntaa varttuneiden nuorten tyttökerhoja, joita hän ohjasi jo liikennöimisongelmien takia omatoimiseen työskentelytapaan. Toiminta laajeni, niin että Kuosmasen kauden päättyessä seurakunnassa oli jo kaksi nuorisotyöntekijää.

• Missä ja milloin kerhoja pidettiin? Mitä kerhoissa tehtiin? Millaisia kerhomuistoja Sinulla on?
• Ks. Kerhot

Seurakunnan työn edellytykset paranivat uusien tilojen rakentamisen myötä. Kirkonkylän uusi seurakuntatalo valmistui v. 1963, Hirvirannan leirikeskuksen rakentaminen aloitettiin 1970-luvun alussa, suunnitelmat Lehmon seurakuntakodista olivat työn alla.

Sisar Annikki Kuosmanen toisessa rivissä oikealla.

Sisar kirkkotaiteen edistäjänä

Taide eri lajeineen on elänyt kautta aikojen kristillisen kirkon suojissa. Jo itse kirkko on rakennustaiteen tuote, johon on hankittu vuosien myötä mm. maalauksia ja taidekäsityötä olevia esineitä, joilla on jokin kristillinen sanoma. Kirkkokuoro esiintyi ensi kertaa vuonna 1926. Sisar Kuosmanen lauloi aluksi nuorten kuorossa, jatkoi sittemmin kirkkokuorossa ja osallistui virsi-iltoihin. Hän lahjoitti kirkkoon taidetekstiilejä, huolehti kirkon koristelusta nuorten kanssa varsinkin konfirmaatiossa ja avasi täten seurakuntalaisten silmiä näkemään kauneuden merkityksen.

• Oppilastyö: tutustuminen johonkin kirkollisen taiteen tuotteeseen.

Kun Annikki Kuosmanen oli saapunut 3.1.1945 Kontiolahden asemalle, hänellä oli ollut mukanaan vain pieni matkalaukku ja sukset. Hän asui ensin Isopappilan vanhassa, huonokuntoisessa meijerirakennuksessa, sitten Isopappilan remontin jälkeen 1950-luvun lopulla pappilan yläkerrassa ja viimeksi 1960-luvulta lähtien seurakuntatalon yhteyteen rakennetussa rivitalossa.

Kesällä Kuosmanen kulki virkamatkoillaan jalan tai polki pyörällä. Vain Lehmoon ja Jakokoskelle päästiin junalla. Talvella sisar liikkui hiihtäen. Suksista tulikin hänen yksi tavaramerkkinsä. Ne hän lahjoitti seurakunnalle päättäessään täällä monipuolisen virkauransa. Hänen ennakkoluulottomuuttaan ja kätevyyttään kuvaa se, että hän siirtyi myöhemmin myös mopon ja ” Kupla-Volkkarin ”käyttöön. 

Kaisa Katariina Piiroinen

Vuonna 1992 rakennettu Hirvirannan leirikeskus silloisessa asussaan.

Kaisa kävi leiririppikoulun Hirvirannassa: Kristinopin perusteiden opetus sujui yhdessä ollen ja yhdessä toimien kymmenen päivän aikana.

Toisensa tunteva ryhmä juhlavassa konfirmaatiossa 25.7.1993

Nuoret vastaavat konfirmaatiokysymykseen: Tähän uskoon, jonka Kristuksen seurakunta on vanhastaan lausunut näillä sanoilla, on teidät, rakkaat nuoret, kastettu ja sen mukaisesti olette saaneet opetusta. Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?
- Tahdon.

Kaisa perheineen seurakuntaelämässä

Kaisa on aina tuntenut seurakuntaelämän omakseen. Hän toimi isosena ohjaten omaa ryhmää rippikoulussa ja varhaisnuorten leirillä.

Kaisa (vas.) toimii pyhäkouluopettajana Lehmossa.

Ks. Pyhäkoulu

Päiväkerho tarjoaa myös Kaisan lapsille monipuolisen ohjelman ja turvallisen hiljentymishetken. Vanhemmat saavat kaivattua omaa aikaa.

Ks. Päiväkerho

Ks. Monitoimikerho

Perhekerhoissa toimivat lapset vanhempineen.

Lapsiperheiden ikioma kirkkohetki Lehmon seurakuntakodissa.

Mitä uutta Sallalla, Larilla ja Saralla on vielä odotettavissa?

Esimerkiksi vaellusrippikoulu...

Tai muita leirejä (varhaisnuorisotyö ja nuorisotyö)...

Avioliittokoulukin...

Tukea elämän eri tilanteissa...

Juhlaa ja arkea

150 vuoden kuluessa seurakunta on mm. näin elänyt niin jäsentensä juhlassa kuin yhä enenevästi ajan kuluessa heidän arkielämässään.

Tule rohkeasti mukaan! Sinullekin on paikka seurakunnassa!

Lähdeluettelo

Työssä on käytetty seuraavia lähteitä:

Painamattomia lähteitä ja mikrofilmejä

• Seurakuntien rippi- ja historiakirjoja: Heinävesi, Juuka, Kiihtelysvaara, Kontiolahti, Liperi
  (Joensuun maakunta-arkisto, Kontiolahden seurakunta)
• Iivanalaa, Martikkalaa ja Anders Puhakan mäkitupaa koskevia kauppakirjoja
  (Omistajat: Hemmo Kekäläinen, Lauri Kinnunen, Kontiolahden kunta)
• Anders Puhakan (s. 1823) perukirja (Joensuun maakunta-arkisto)
• Luettelo oppilaista Joensuun yksityisessä tyttökoulussa syksystä v. 1865-1898 (Joensuun maakunta-arkisto)
• Holhottavien tilit tositteineen 1942-1944 (Kontiolahden kunta)
   
• Kuulutuksia (Kontiolahden seurakunta, Lauri Kinnunen)

Paikallishistoriat

• Ryyppö Liisa, Kontiolahden historia 1870-1970
• Tuomi, Maija-Liisa, Suur-Liperin historia 1984
• Höytiäisen viittateiltä Kontiolahden seurakunnan juhlakirja, toim. Seppo Kaarna ja Ritva Ahvenainen 1981

Kartat

• Kontiolahden kirkonkylän kartta 1879.
  Laatija: Jussi Silvennoinen 2005

Valokuvat

• Omistajat: Kontiolahden seurakunta, Kontiolahti-seura, Lauri Kinnunen, Erkki Puhakka ja Toimi Hälvä

Piirrokset

• Kaarina Makkonen 2007
• Ville Korpelainen 1996
• Piirrokset on tehty lähdetietojen ja ajan tyylipiirteiden pohjalta.

Haastattelut

• Annikki Kuosmanen
• Haastattelijana Seppo Kaarna ym 29.10.1980
• Lauri ja Kaija Kinnunen 21.8.2007
• Helka Lempinen 14.9.2007
• Erkki Puhakka 13.9.2007
• Pertti Repo 5.10.2007
• Helena Rissanen 7.10.2007
• Maire Räsänen 13.9.2007 Haastattelijana Ritva Ahvenainen
• Kaisa Piiroinen 5.10.2007 Haastattelijana Ritva Ahvenainen ja Jaakko Muhonen