Aikuisten kuorot ja lauluryhmät

          

Yhteislaulutilaisuudet Kontiolahden seurakunnassa

Kontiolahden seurakunnassa järjestettävät yhteislaulutilaisuudet kutsuvat yhteisen laulamisen, yhdessäolon ja oman äänen hoivaamisen äärelle. Tilaisuuksia järjestetään sekä Kontiolahden seurakuntakeskuksella ( Keskuskatu 26, Kontiolahti ) että Mönnin kylätalolla ( Mönnintie 87, Mönni). Mönnin kylätalon tilaisuus toteutetaan yhdessä Mönnin kyläyhdistyksen kanssa. Seurakuntakeskuksella vietettävät yhteislaulutilaisuudet liittyvät osaksi seurakuntaruokailua ja voit halutessasi jäädä laulamaan ruokailun jälkeen. 

Syyskaudella lauletaan lauluja, jotka liittyvät luontoon, eri vuodenaikoihin, syksyn keskeisiin juhlapäiviin ( pyhäinpäivä, adventti, itsenäisyyspäivä ja joulu ). Myös suomalaiset iskelmät, kotiseutulaulut ja nuotiolaulut kuuluvat ohjelmistoon. Lisäksi tutustumme eri laulukirjoihin, joita käytetään seurakunnan toiminnassa mm. Lasten virsi, Nuoren seurakunnan veisukirja sekä Viisikielinen. 

Kevätkauden ohjelmistossa korostuu keskeiset kirkolliset juhlapäivät ( Marian päivä & pääsiäinen ) sekä yleiset liputuspäivät (Kalevalan päivä, Runebergin päivä, vappu ). Myös ystävänpäivää juhlistetaan lauluin. Luontoteema näyttelee erityisen merkittävää osaa kevätkauden yhteislaulutilaisuuksissa. 

Joulukuussa järjestettävistä Kauneimmat joululaulut-tilaisuuksista sekä niiden paikoista ja ajankohdista tiedotetaan erikseen marraskuun aikana.

Kontiolahden seurakuntakeskus 

Paikka: Keskuskatu 26, Kontiolahti

Aika: keskiviikkoisin kerran kuukaudessa  klo 12.00 -13.00 välittömästi seurakuntaruokailun jälkeen

Kokoontumiskerrat:  23.9, 21.10 ja 18.11

 

Mönnin kylätalo

Paikka: Mönnintie  ( Mönnintie 87, Mönni) 

Aika: Tiistaisin kerran kuukaudessa klo 13.30-15.00 

Kokoontumiskerrat: 25.8, 15.9 & 10.11

Kahvitus: Mönnin kyläyhdistys 

Lisätietoja: kanttori Anne Laakso-Viholainen / anne.laakso-viholainen@evl.fi / p. 044 - 9704534

Seurakuntakuoro Canto

On Kontiolahden seurakunnan kuoro ja se osallistuu jumalanpalveluksiin sekä muihin seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin.

Kuoron ohjelmistoon kuuluu sekä perinteisempi että uudempi kirkkomusiikki.

Kuoro harjoittelee torstaisin Kontiolahden seurakuntakeskuksella (Keskuskatu 26 Kontiolahti ) klo 18 alkaen.

Kuoron historiikkiä seuraavasta linkistä: Seurakuntakuoro Canton historiikki

Tiedustelut: Kanttori Pekka Piironen p. 040 027 2929 tai pekka.piironen@evl.fi

 

 

Messuavustajat 

Palvelee ensisijaisesti seurakunnan eri tilaisuuksissa kuten messuissa ja majataloilloissa. Toisinaan järjestämme pienimuotoisia konsertteja. 

Toiminta on projektiluonteista - toteutettavia projekteja on vuoden aikana 2-4 kpl:tta

Messuavustajien ryhmään voit osallistua, jos sinulla mahdollisuus ja taidot itsenäiseen harjoitteluun. 

Tiedustelut:

Kanttori Pekka Piironen

etunimi.sukunimi @evl.fi / p. 0400 - 272929

 

Kanttori Anne Laakso-Viholainen

anne.laakso-viholainen@evl.fi / p. 044-9704534