Hiljaisen viikon keskiviikko Selkie-Mönnin kappelilla 5.4.2023, Jari Kainulainen
Pilatuksen dilemma: pitäisikö tehdä se, mikä on oikein, vai se, mikä on velvollisuuteni?
Pilatuksesta on tullut tämän kertomuksen roisto. Hän tuomitsee kuolemaan Jeesuksen, joka on syytön, se käy selväksi jopa brutaaliin väkivaltaan hallintohommissaan tottuneelle virkamiehelle. Hänet on sidottu roomalaiseen oikeuteen: syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Ja tapausta mutkistaa vielä juutalaisten oma osittainen itsehallinto: uskonnollinen laki, jota hän ei ymmärrä, ja tosi mielellään hän jättäisi hankalan tapauksen juutalaisten omaksi asiaksi, johon ei kannata sotkea käsiään. Mutta laki saattaa hänet vaikeaan välikäteen: kuolemantuomio on hänen käskyvallassaan, hänen on pakko tehdä asiassa päätös. Hänen oikeudenmukaisuuden tajunsa painostaa häntä vapauttamaan syyttömän, mutta sellaisesta päätöksestä seuraisi levottomuuksia, ja hänen oma asemansa ja jopa henkensä saattaa olla uhattuna, jos kansanjoukko tekisi valituksen keisarille.
Pitäisikö tehdä se, mikä on oikein, vai se, mikä on velvollisuuteni, ja välttämättömyys?
Pilatus esitetään tässä heikkona hallitsijana, jota voidaan painostaa. Lopulta hän suostuu kansanjoukkojen painostukseen, vapauttaa Barabbaksen ja tuomitsee kuolemaan juutalaisten kuninkaan. Itsepä valitsitte, sanoo Pilatus, ja pesee kätensä.
Onko Pilatus siis tarinan roisto? Onko hiljaisen viikon tarinan toinen roisto Juudas Iskariot, joka kavalsi Jeesuksen? Meillä on ollut nyt kaksi tuhatta vuotta aikaa pohtia, kuka on roisto, ja kuka ei. Mitä mieltä sinä olet?
Roomalaisen oikeuden periaatteiden mukaan annamme ensin puolustukselle puheenvuoron.
Elokuvassa Kristuksen viimeinen kiusaus pohditaan ennen kaikkea Juudaksen motiiveita uudesta näkökulmasta. Entäpä jos Juudas on sijaiskärsijä, jonka Jeesus itse asiassa käski pettää itsensä, jotta Jumalan ihmeellinen pelastussuunnitelma voisi toteutua. Elokuvan juoni perustuu ajatusleikkiin: entäpä jos Jeesus ei olisikaan kärsinyt ristinkuolemaa, entäpä jos hän olisi mennyt tavalliseen tapaan naimisiin, saanut lapsia, tehnyt talonrakentajan töitä, ja kuollut vanhana miehenä luonnollisen kuoleman?
Ei olisi kristinuskoa. Ei olisi sovitusoppia. Ei olisi kristillistä pääsiäistä. Olisi vain juutalaisuus Mooseksen lakineen, ja olisi hyvin epätodennäköistä, että se olisi kristinuskon tapaan yksi maailman suurimmista uskonnoista. Maailmamme olisi hyvin toisenlainen. Maailmastamme puuttuisi kokonaan ajatus siitä, että Jumala tuli ihmiseksi rakkauden tähden, hän suostui kärsimykseen ja kuolemaan sovittaakseen vanhurskaan Jumalan ja syntisen ihmisen välissä olevan valtavan ristiriidan. Armollisen Jumalan ajatus olisi todella paljon ohuempi, vaikka ajatus toki tunnetaan myös juutalaisuudessa ja islamissa. Mutta ilman kristinuskon vaikutusta maailmamme olisi varmasti vielä nykyistäkin armottomampi paikka, jossa vahvat jyräävät heikot.
Jeesuksen oli kerta kaikkiaan pakko kuolla ristinkuolema. Juudas ja Pilatus olivat tässä toteuttamassa Jumalan tahtoa. Jälkikäteen kristityt ovat suuren suuttumuksen vallassa olleet langettamassa sekä Juudakselle että Pilatukselle helvetin tuskallisimpia liekkejä. Ovatko he vastuullisia teoistaan, vai ovatko he suuren välttämättömyyden uhreja, onko heidän vääriä tekojaan pidettävä Jumalan välikappaleena ja heitä sijaiskärsijöinä, melkein itsekin Kristus-hahmoina?
Mitä mieltä sinä nyt olet, puolustuksen puheenvuoron jälkeen?
Nykyaikanakin moni joutuu saman ongelman eteen. Pitäisikö tehdä se, mikä on oikein, vai se mikä on järkevää tai välttämätöntä?
Sodankäynnin säännöt on määritelty Nürnbergin oikeudenkäynnissä toisen maailmansodan jälkeen. Sotilas ei voi vedota pelkästään siihen, että hän vain noudatti käskyjä. Siviileiden tai vastapuolen antautuneiden sotilaiden tappamisesta sotilaskin joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen, eli sotarikoksista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Vastuusta ei vapauta edes tietoisuus siitä, että käskyn noudattamatta jättäminen saattaa merkitä oman hengen menetystä. Noudattaako siis sotilas käskyä, joka sotii selvästi yleisesti hyväksyttyjä sodankäynnin sääntöjä vastaan? Harva uskaltaa kieltäytyä noudattamasta käskyä, mutta näin pitäisi tehdä.
Asianajajan ammatti saattaa altistaa kyseenalaiselle moraalille. Asianajaja on velvollinen ajamaan asiakkaansa etua, siinäkin tapauksessa, että hän tietäisi asiakkaansa olevan syyllinen. Paholaisellakin on oikeus saada äänensä kuuluviin. Tuomarin ja valamiesten tehtävä on tehdä päätös, joka perustuu sekä syyttäjän että puolustuksen esittämiin näkökulmiin. Näytön punnitseminen on oikeudenkäynnin perusajatus, oikeuslaitos ei ole aina erehtymätön, mutta epätäydellisessä maailmassa on tyydyttävä siihen, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan, eikä syytetyn syyllisyydestä jää perusteltua epäilyä. Oikeusmurhat nakertavat yhteiskuntamme perustaa, mutta niitäkin tapahtuu. Parhaamme yritämme kuitenkin.
Virkamies tekee päätöksensä lain mukaan, jonka on säätänyt eduskunta. Yksittäisessä tapauksessa hän tekee päätöksensä virkavastuulla. Joskus laki ja oikeudentaju saattavat ohjata päätöstä eri suuntiin. Virkamies on vastuussa siitä, että hänen päätöksensä on lain mukainen. Muuten hän syyllistyy virkavirheeseen. Mutta sitäkin on nähty, että virkamies valitsee mieluummin virkavirheen, kuin omantunnon vastaisen päätöksen. Tähän perustuu Raamatun ajatus siitä, että enemmän on toteltava Jumalaa kuin ihmistä. Lain tulkinnat ovat usein kiemuraisia. Tavallisella ihmisellä on aina oikeus tehdä omatuntonsa mukaan, mutta silloin on oltava valmis kantamaan tekojensa seuraukset lain edessä. Jos lakia ei noudateta siksi, että haetaan§ vain omaa etua, ollaan täysin kestämättömällä tiellä.
Lakia on pääsääntöisesti aina noudatettava. Muuten yhteiskunta ajautuu anarkismiin. Yhdessä sovittuja pelisääntöjä tarvitaan, sillä yksittäisen ihmisen omatunto saattaa olla joskus väärässä. Lainkuuliaisuus turvaa myös jokapäiväistä elämää. Aina ei jaksaisi pysähtyä STOP-merkin kohdalla tai noudattaa jalankulkijan liikennevaloja, kun muita ihmisiä ei näy eikä varsinkaan poliisia. Mutta suomalainen hyvin korkea lain noudattamisen mentaliteetti tekee kuitenkin liikenteestämme paljon turvallisempaa kuin monessa muussa maassa.
Mutta voiko tavallinen ihminen vielä nykypäivänä törmätä Pilatuksen dilemmaan? Pitäisikö olla valmius tehdä väärin, jos sillä voisi estää vielä suuremman vääryyden?
En minä vaan tiedä. Mutta olisi hyvä, jos sinun ei tarvitse tehdä päätöstä yksin, vaan voit tapauskohtaisesti pohtia asiaa jonkun muun kanssa. Rukous voi auttaa.
