Annikki Kuosmanen - seurakuntasisar


Ks. Perhelehti

Diakonissa oli Kontiolahden seurakunnassa neljäs kokopäiväinen työntekijä kirkkoherran, pitäjänapulaisen ja kanttorin ohella. Virka on täytetty vuodesta 1911, ja Annikki Kuosmanen on ollut sen pitkäaikaisin hoitaja (1945 - 75).

Annikki Kuosmanen oli aloittanut opintonsa Sortavalassa vuonna 1937. Talvisodan alkaessa marraskuussa 1939 diakonissalaitos joutui lähtemään evakkoon. Tuleva sisar täydensi sairaanhoito-opintojaan Oulussa, palasi siirtoväen mukana Sortavalaan, palveli sotasairaaloissa, valmistui vuonna 1943 ja suoritti seurakuntatyöhön valmistavan kurssin Kuopiossa sijainneessa diakonissalaitoksessa sodan päätyttyä (1944). Virkaansa hänet asetettiin juhlallisesti Pieksämäellä.

Opiskeluvuodet olivat olleet poikkeuksellisen ankarat, mutta niin olivat sodanjälkeiset vuodetkin, varsinkin ne, jolloin maksettiin sotakorvauksia. Kaikesta oli puutetta kun hyvinvointivaltion rakentaminen Suomessa alkoi.


Diakonia on kristillistä palvelua

Diakonia on hengellisen, ruumiillisen ja aineellisen avun antamista seurakunnan hädänalaisille. Annikki Kuosmasella oli vahva herännäistausta: työ oli hänelle kutsumustyötä, joka ”alkoi alttarilta ja palasi alttarille”.



Sisar Kuosmanen oli aina huoliteltu, luotettava, osaava ja itsenäinen työntekijä. Sairaanhoitajana hän teki kotikäyntejä, hoiti rokotuksia, huolehti varsinkin pitkäaikaissairaista ja lääkkeiden antamisesta ohjeiden mukaan. Silloiset pikkupojat ovat myöhemmin naureskellen kertoneet, että joskus rokotuksen pelossa teki mieli karata kotipihalta metsiin Annikin lähestyessä. Mutta kun rokotus oli ohi, huomattiin, ettei se niin kamalaa ollutkaan! Miten sisar tiesi, missä häntä tarvittiin?



Annikki Kuosmanen ylärivissä oikealla.

Yhä uusia työmuotoja otettiin käyttöön. Sisar Annikki järjesti mm. vanhusten leirejä. Pitopaikka oli usein Isopappilan suuri yläkerta, ullakkotila, jonne noustiin jyrkkiä portaita. Myös lähetystyö, joka oli alkanut jo vuosisadan alussa ja on osa seurakunnan kansainvälistä toimintaa, sai uutta voimaa ja intoa varsinkin 1960-luvulla.


Kerhotyö pääsee vauhtiin

Oppivelvollisuuskoulun (1921) myötä seurakunta oli vapautunut luku- ja kirjoitustaidon opettamisesta. Uudentyyppistä nuorisotyötä oli käynnistetty Kontiolahdessa heti 1920- ja 1930-luvuilla. Täti Annikki oli käynyt jo diakonissalaitoksella tyttötyöntekijänkurssin ja perusti eri puolelle seurakuntaa varttuneiden nuorten tyttökerhoja, joita hän ohjasi jo liikennöimisongelmien takia omatoimiseen työskentelytapaan. Toiminta laajeni, niin että Kuosmasen kauden päättyessä seurakunnassa oli jo kaksi nuorisotyöntekijää.

Missä ja milloin kerhoja pidettiin? Mitä kerhoissa tehtiin? Millaisia kerhomuistoja Sinulla on?

Ks. Kerhot

Seurakunnan työn edellytykset paranivat uusien tilojen rakentamisen myötä. Kirkonkylän uusi seurakuntatalo valmistui v. 1963, Hirvirannan leirikeskuksen rakentaminen aloitettiin 1970-luvun alussa, suunnitelmat Lehmon seurakuntakodista olivat työn alla.


Sisar Annikki Kuosmanen toisessa rivissä oikealla.


Sisar kirkkotaiteen edistäjänä

Taide eri lajeineen on elänyt kautta aikojen kristillisen kirkon suojissa. Jo itse kirkko on rakennustaiteen tuote, johon on hankittu vuosien myötä mm. maalauksia ja taidekäsityötä olevia esineitä, joilla on jokin kristillinen sanoma. Kirkkokuoro esiintyi ensi kertaa vuonna 1926. Sisar Kuosmanen lauloi aluksi nuorten kuorossa, jatkoi sittemmin kirkkokuorossa ja osallistui virsi-iltoihin. Hän lahjoitti kirkkoon taidetekstiilejä, huolehti kirkon koristelusta nuorten kanssa varsinkin konfirmaatiossa ja avasi täten seurakuntalaisten silmiä näkemään kauneuden merkityksen.

Oppilastyö: tutustuminen johonkin kirkollisen taiteen tuotteeseen.



Kun Annikki Kuosmanen oli saapunut 3.1.1945 Kontiolahden asemalle, hänellä oli ollut mukanaan vain pieni matkalaukku ja sukset. Hän asui ensin Isopappilan vanhassa, huonokuntoisessa meijerirakennuksessa, sitten Isopappilan remontin jälkeen 1950-luvun lopulla pappilan yläkerrassa ja viimeksi 1960-luvulta lähtien seurakuntatalon yhteyteen rakennetussa rivitalossa.

Kesällä Kuosmanen kulki virkamatkoillaan jalan tai polki pyörällä. Vain Lehmoon ja Jakokoskelle päästiin junalla. Talvella sisar liikkui hiihtäen. Suksista tulikin hänen yksi tavaramerkkinsä. Ne hän lahjoitti seurakunnalle päättäessään täällä monipuolisen virkauransa. Hänen ennakkoluulottomuuttaan ja kätevyyttään kuvaa se, että hän siirtyi myöhemmin myös mopon ja ” Kupla-Volkkarin ”käyttöön.