Tobias Takkunen

Tobiaksen lapsuus ja nuoruus



Ks. Kaste

Takkuset muuttivat toimeentulon perässä Liperistä vuonna 1831 Heinävedelle silloiseen Rantasaloon, nykyiseen Papinniemeen, jossa isä on merkitty torppariksi. Hänen kerrotaan toimineen myös myllärinä ja tehneen sepän töitä kyläläisille. Perhe muutti jälleen vuonna 1839 Liperiin, sieltä Kiihtelysvaaraan ja vuonna 1842 Pielisensuuhun Kontiolahdelle, joka oli tällöin vielä Suur-Liperin pitäjän, emäseurakunnan kappeliseurakunta. Tobias oli perheen viidestä lapsesta neljäs. Hän oli lähtenyt kotoaan jo lapsena ”maailmalle” leipäänsä tienaamaan, teki hevospojan ja rengin töitä eri taloissa Pielisensuun alueella.

"Ei oppi ojahan kaada eikä tieto tieltä työnnä"




Vuonna 1847 Tobias seisoi Kontiolahden (vanhassa ) kirkossa rippipyhänään. Ryhmässä oli 94 poikaa, iältään 17-22 -vuotiaita. Kertoman mukaan Tobias sai lahjaksi Uuden testamentin, mahdollisesti yhtenä joukosta.

Ks. Rippikoulu



Arvioi edellisen perusteella Tobiaksen lukutaito!

XX = erittäin hyvä
XY = hyvä
X = hyvä
Y = välttävä
/ = melko huono
. = huono
Numeroasteikko: 1-5

Tobias oli hankkinut luku- ja kirjoitustaitonsa palveluspaikassaan Joensuussa luutnantti, kruununjyvästön hoitaja Schlyterin talossa, jossa ystävällinen naisväki oli opettanut poikaa hänen vapaa-aikanaan rengin ja kuskipojan töiden lomassa.


Ks. Kansanopetus

Ks. Tobiaksen kirjoitustaito

Tobias perustaa perheen

V.1855 Tobias tuli Kontiolahden nykyiseen kirkonkylään ja asettui Lahdenpohjan mökkiin Hovilan tilan maalle isäntä ”Herra Angerin” kutsumana. Tobias oli tällöin monessa pajassa oppinsa hankkinut seppä. Rippikoulu oli jo käyty ja oli sopiva aika mennä avioon Vilhelmiina Koikkalaisen kanssa, johon hän oli tutustunut. Tobias kävi kosiomatkalla ja vei morsiamen vihille itsenäisen kirkkoherrakunnan syntyvuotena 1857 Kontiolahden (kappalaisen) pappilaan, joka sijaitsi vanhan kirkon vieressä.

Ks. Häät




Pappilasta ajettiin Lahdenpohjan mökille. Siellä syntyivät Takkusten ensimmäiset lapset. Sinne kutsuttiin välillä asumaan myös Tobiaksen iäkkäät vanhemmat.

Kupariseppänä ja isäntänä


Kuudentena päivänä lokakuuta 1861 Takkuset istuivat varmasti kirkossa. Siellä luettiin kuulutus, Suomen Senaatin Keisarillisen Majesteetin korkeassa nimessä antama päätös, jolla (vastoin maaherran aikaisemmin tekemää päätöstä) myönnettiin hyvämaineiselle, taitavaksi tunnetulle kupariseppäoppilas Takkuselle oikeus harjoittaa kuparisepän ammattia Kontiolahdessa, 20 kilometrin päässä Joensuusta.



Tästä alkoi Takkusten menestystarina vaskentakojina. Muutosten aika oli koittamassa Suomen suurruhtinaskunnan vaiheissa, ja Takkusella oli kykyä ja mahdollisuus päästä mukaan tapahtumien valtavirtaan. Lahdensuun pajassa mestari takoi apulaisineen välistä päivät, yökaudet rautaa ja vaskea, emäntä Wilhelmina Koikkalainen tarjosi pohjoisesta Joensuuhun ja edelleen Viipuriin ja Pietariin suuntaaville matkalaisille ruokapalveluja.

V.1862 Takkunen saattoi ostaa Martikkalan maatilan Jakkilanvaaralta, jonne hän pystytti uudet työtilat. Tällöin alkoi lähes teollinen kupariesineiden valmistus ja moni kontiolahtelainen oppipoika ja kisälli sai työtä. Takkunen markkinoi tuotteitaan ja teki kauppamatkoja Suomessa ja autonomisen Suomen itärajan yli Pietariin saakka. Myös maatilan rakennukset ja viljelykset saatiin ripeästi hyvään kuntoon.

Takkulan suuren ulkorakennuksen päässä, ”vellikellon alapuolella” kuparintakojien työtilat, vasemmalla päärakennus.

Kun seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Klas Erik Järnefelt asetettiin virkaansa v. 1874 (vanhassa kirkossa), mukana oli myös hänen veljensä Aleksander Järnefelt (geodeetti, myöhempi maaherra, senaattori) Elisabet-vaimoineen ja lapsineen, joista alkoi suvun taiteilijahaara. Järnefeltit olivat tällöin majoittuneet joiksikin viikoiksi Takkulaan.

Kontiolahdessa vieraat tutustuivat kansan elämään ja kuulivat sen kieltä. Kirjailija Arvid Järnefelt kuvasi myöhemmin teoksessaan Vanhempieni romaani setänsä virkaanasettamistilaisuuden juhlavuutta ja täpötäydessä kirkossa istuvien seurakuntalaisten tunteita ja liikutusta. Taidemaalari Eero Järnefelt tuli tunnetuksi kansankuvaajana Suomen taiteen kultakaudella. Karjalan vaaramaisemiin hän tutustui jo pienenä setänsä Klasin mukana tämän voinkeräysmatkalla, Kolin kuvausmatkoille häntä kuljetti myöhemmin myös Takkulan Anton.

Ks. Järnefelt

Tobias seurakunnan luottamustehtävissä

Takkunen piti tärkeänä jumalanpalveluksiin osallistumista ja ehtoollisella käymistä. Takkusten suuressa talossa pidettiin myös kinkereitä. Miehenä Tobiaksella oli oikeus osallistua kirkonkokouksiin, käyttää siellä puhe- ja äänivaltaa, kun tehtiin päätöksiä seurakunnan asioiden järjestämisestä, mm. kristinopin taidosta, taloudesta, rakentamisesta ja seurakunnalle tulevista maksuista. Takkunen kantoi vastuuta erikoisesti seurakunnan rakentamisen ruuhkavuosina, jolloin rakennettiin Isopappilan tuparakennus, itse päärakennus, korjattiin sen vanhoja rakennuksia, kunnostettiin pitäjänapulaisen pappila ja rakennettiin uusi kirkko. Hänelle oli karttunut tietämystä ja näkemystä, hän tilasi ja luki sanomalehtiä ja kirjallisuutta. Hän tutustui kauppamatkoillaan myös eri paikkakuntien tapaan hoitaa asioita.

Ks. Kirkonkirja 1891-1900

Ks. Isopappilan (Kuva vuodelta 1891) ja pikkupappilan (Nykyisin yksityisessä omistuksessa) kuvat

Ks. Kirkonkokous ja jumalanpalvelus

Ks. Maksut ja palkat

Tobias läheistensä kanssa


Vilhelmiina Koikkalaisella ja Tobias Takkusella oli yhdeksän lasta, joille oli syntynyt Vilhelmiinan ja Tobiaksen vielä eläessä noin kaksikymmentä lasta. Perheessä ja suvun kesken osallistuttiin siis usein kaste-ja rippitilaisuuksiin sekä iloisiin häihin, mutta myös hautajaisiin. Vilhelmiinan ja Tobiaksen lapsista kolme menehtyi varsin pieninä, lyseolainen Heikki 19-vuotiaana v.1885.



Tobias Takkunen tunnettiin jämeränä, välistä tiukkanakin isäntänä ja mestarina, joka oli oppinut elämään ja tulemaan omillaan toimeen. Vanhetessa elämänkoulun jatkuessa hänen luonteeseensa tuli pehmeyttäkin. Tobiaksen näkökyky heikkeni ja tässä vaiheessa, sokeutuessaan, hän allekirjoitti takauksen, jonka maksamiseksi hänen oli myytävä talonsa. Poika, kupariseppä Anton, osti tällöin Takkulan v. 1899.

Näin Takkuset saivat viettää viimeiset vuotensa kotitanhuvillaan, heille niin tärkeässä paikassa. Vilhelmiina kuoli huhtikuussa 1904, Tobias tammikuun lopulla 1908. Molempien hautajaissaatot lähtivät Takkulasta ja kulkivat perinteiseen, juhlavaan tapaan vanhalle hautausmaalle, jossa Tobias siunattiin 5. helmikuuta 1908 vaimonsa viereen haudan lepoon.