Tuulta elämän purjeisiin

Hiljainen tuulenvire hyväilee poskia kun vene lipuu rantaan, purjeet lasketaan ja kalasaalis perataan. Saunanraikkaina ihmiset kokoontuvat nuotiolle, jossa liekit loimottavat kilpaa kuutamon ja auringonlaskun kanssa. Iloinen laulu ja nauru raikaa ja yhteinen ruokapöytä notkuu herkuista. Illanhämyssä käet puristautuvat yhteen, eivät nyrkkiin vaan rukoukseen. On illan viimeisen biisin aika.

Varjot kasvavat on tullut ilta.
Nurmen kukat jo sulkeutuneet.
Karja noudetaan pois laitumilta
ja hiljaa ovat järvien veet.


Nuorison arkea ja juhlaa Kontiolahdella, Höytiäisen rannalla.

Haluaisitko sinä olla osallinen? Nuorisotyö kutsuu mukaansa yli 13-vuotiaita ja yläikärajaa ei oikein taida olla. Toiminnan rungon muodostaa ympärivuotinen leiritoiminta, nuorten minikirkko ja nuortenillat sekä nuorekas musiikin tekeminen, yhteistä sunnuntain messua unohtamatta.

Mahdollisuus on tulla mukaan myös liikkumaan, pelaamaan palloa tai vaikkapa kiipeilemään. Perinteisesti täälläpäin on oltu ahkeria saunojia ja esimerkiksi joulun alla on kokoonnuttu joulusaunaan, sanan ja puuron äärelle. Lisäksi järjestämme retkiä aina lapin tuntureille asti. Aikuistuville nuorille on suunnattu omaa, K-17 toimintaa. 

Nuorisotyön ilmoitustaulu:


• Nuortenleiri Hirvirannassa 17-19.9. (30 kb) »

"Pitäiskös vähän säätää vai vedetääks venda?"

"Pitäiskös vähän säätää vai vedetääks venda?"

Aakken, Feederin ja Sopan vaellusripari.com-sivusto.

Vaellusripari.comin FOORUMI asiallista keskustelua asiasta kuin asiasta

Nuorten musiikkitoiminta

Viikko-ohjelma:
Su klo 10.00 Messu Kirkossa
Ma Klo 20.00 Koris vuoro Kirkonkylän koulu
Ti klo 17.00 Seinäkiipeilyä Kylmäojalla
To klo 17.00 Seinäkiipeilyä Liikuntahallilla
Pe klo 18.00 7-9lk Sähly vuoro
Pe klo 19.00 yli 15v Sähly vuoro

Lisää: Katso toimintakalenteri!