Hautausmaat ja viheralueet saatetaan kesäkuntoon juhannukseen mennessä
Hautausmaiden ja muiden viheralueiden keväthoito on aloitettu toukokuun alussa, kun kausityöntekijät tulivat töihin. Pahoittelemme, että hautausmaat ja viheralueet eivät voi olla heti lumien sulettua kaikkialla hoidetut. Hautausmaat ja viheralueet saatetaan kesäkuntoon juhannukseen mennessä.
Painuneita hautoja täytetään ja hoidetaan kuntoon kelien salliessa. Roudan sulaminen vaikuttaa hautojen täyttöön.
Takuuaika on kaksi vuotta hautauksen jälkeen. Seurakunta vastaa hautakiven oikaisusta ja haudan painumisesta kaksi vuotta hautauksesta, veloituksetta. Lisäksi seurakunta korjaa vahingon, jos se on aiheutunut seurakunnan toiminnasta.
Uusi muistomerkki kannattaa tuoda haudalle aikaisintaan juhannuksen aikaan, roudan sulettua ja kun hauta on kunnostettu. Olisi parempi, jos hautamuistomerkki tuotaisiin haudalle vasta yli vuoden kuluttua hautauksesta, kun hauta on ehtinyt painua.
Hautaoikeuden haltija on vastuussa haudasta, hautakiven oikaisusta ja haudan kukkaistutuksista. Omaisten on huolehdittava haudan jätteiden lajittelusta hautausmaan jätteidenlajitteluohjeen mukaisesti. Lajittelupisteillä on jätteidenlajitteluohjeet.
Kahden vuoden jälkeen ole suoraan yhteydessä urakoitsijaan haudan painumisasioissa tai hautakiven oikaisuasioissa. He tekevät työn, maksua vastaan. Voitte tilata työn esimerkiksi Kiinteistöhuolto Kinnunen p. 050 822 5308, joka laskuttaa teitä tehdystä työstä. Hautakivi on omaisten omaisuutta, sitä voi oikaista itse. Työ tulee tehdä niin, että pohjakiveä oikaistaan. Pohjakiven ja taulukiven väliin ei saa laittaa kiiloja.
Seurakunta ei tee uusia hautojenhoitosopimuksia. Hautojen hoito on siirtynyt Huoltolinkki Oy:lle. Huoltolinkki hoitaa hautoja 13.6.-30.9.2023. Hautojen hoitosopimuksista voi olla yhteydessä Huoltolinkki Oy:n puh: 044 019 1192 (ma-pe 8.00 – 16.00) markus.vaananen@huoltolinkki.fi
Vedet kytketään hautausmaille säiden salliessa, kun routa sulanut ja yöpakkaset ovat ohi.
4.5.2023 15.26