Uutislistaukseen

Kontiolahden seurakuntakeskuksen uudet taideteokset leikkivät valolla, varjolla ja mielikuvilla

​​​​​​​​​​​​​​Seurakuntakeskuksen salin uudet taideteokset ja taiteilijat esiteltiin kaikille avoimissa taideavajaisissa toukokuun 25. päivä. ​​​​

Taiteilijapari hymyilee takanaan lasimaalaus.

Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo näkivät valmiin Kaiken alku -teoksen ensimmäistä kertaa taideavajaisissa.

Portfoliohaun kautta hankitut nykyaikaiset taideteokset eivät jätä kylmäksi: ikkunoissa alttarin takana loistaa Partanen & Lamusuon nykyaikaisella digitulostuksella toteutettu, uudenlainen lasimaalaus Kaiken alku. Vastakkaisella seinällä luo henkeä Juha Kuosmasen harras ja kiehtova öljyvärimaalaus Korkea aika.

Tilaisuudessa kirkkoherra ja taidekoordinaattori kertoivat taidehankintojen taustoista sekä taiteilijat Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo kuvasivat lasimaalauksen taustoja ja teoksen syntyprosessia.

Taideavajaisten aikana oli mahdollisuus tutustua myös seurakuntakeskukseen ja Höytiäis-aiheiseen valokuvanäyttelyyn yhteisötilassa. Tapahtuma houkutteli kävijöitä läheltä ja kaukaa.

Nykyaikaiset taideteokset henkivät elämän, kasvun ja toivon aikaa

Kuopiolainen taiteilijapari Partanen ja Lamusuo luonnehtivat Kaiken alku -teoksensa herättävän mielikuvia maailman synnystä alkuräjähdykseen ja siivellisiin enkeleihin. Teosta on inspiroinut Kontiolahden vanhan kirkkorakennuksen ruskean ja oranssin sävyt sekä Maltan risti -symbolit.

 

Kaiken alku -lasiteos seurakuntakeskuksen alttarin takana.

 

Kaiken alku -teos on valmistettu digitulostamalla kolmelle 78 x 372 cm lasiosalle. Värimaailmaa on innoittanut kirkkosalin arkkitehtuuri. Teoksen pohjana oleva kahdeksankärkisen risti rajaa alttarialueen ulkona kulkevien ihmisten katseilta, mutta jättää ilmavuutta ja valon liikettä tilaan.

"Valon ja varjon leikki on teoksessa läsnä niin kuin jokapäiväisessä elämässäkin", taiteilijapari tulkitsee.

Partanen & Lamusuo tunnetaan monipuolisista töistään sekä lukuisista taidetta ja arkkitehtuuria yhdistävistä julkisista teoksista, viimeisimpänä vuonna 2020 julkisivun ja sisätilan taideteokset Tikkurilan kirkkoon Vantaalla.

Kuvataiteilija Juha Kuosmanen kertoi Korkea aika -teoksen sisäistä valoa hohtavan pionin kuvaavan aikaa ja kasvua, odotusta ja toivoa. Mitoiltaan 229 x 172 cm teos on maalattu öljyvärillä kankaalle. Vuonna 2017 valmistunut teos on ollut aiemmin esillä Iisalmen Seudun Kuvataideseuran juhlanäyttelyssä Iisalmen Kulttuurikeskuksella 2017 ja yksityisnäyttelyssä Taidemuseo Eemilissä Lapinlahdella 2019.

 

Korkea aika -maalauksessa valkoinen kukka loistaa sysimustalla taustalla.

 

Portfoliohaun korkeatasoiset hakijat edustivat monipuolisesti taiteen kenttää

Seurakuntakeskuksen pysyvien pääteosten tekijät valittiin portfoliohaussa syksyllä 2020. Ikkunateokselta toivottiin abstraktia tai tyyliteltyä ilmettä. Salin seinälle sijoitettavan teoksen teemana oli kierrätystaide tai ekologia. Seinälle sai ehdottaa myös aiemmin valmistunutta teosta.

Korkeatasoisia portfoliohakemuksia saapui 75 eri taiteilijalta tai ryhmältä eri puolilta Suomea. Taiteilijat valitsi seurakunnan nimeämä työryhmä, johon kuului edustajia seurakunnasta, taidekentältä sekä rakennuksen suunnitellut arkkitehti.

Seurakuntakeskuksen teokset hankittiin Maila ja Eetu Tanskasen testamenttilahjoituksen turvin.

Nuori seurakuntakeskus rakennus- ja kuvataiteen näyttämönä

Seurakuntakeskus valmistui vuonna 2019. Arkkitehtinä toimi Ilkka Kärnä. Teosten sijoituspaikassa seurakuntasalissa järjestetään jumalanpalveluksia, seurakunnan tapahtumia sekä esimerkiksi muistotilaisuuksia ja konsertteja. Tila on jaettavissa väliseinällä pieneen ja isoon saliin.

Seurakuntakeskuksen yhteisötilassa on vaihtuva näyttely. Tilassa voi istua sohvilla ja ihailla Matti Pihlatien valokuvia Höytiäiseltä. Moni-ilmeinen Höytiäinen -näyttelyyn pääsee esteettömästi tutustumaan Ystävänkammarin aukioloaikoina ja seurakuntasalin teoksiin seurakuntakeskuksen aukioloaikoina.

 

Avajaisista muualla:

Tapahtumasta uutisoi sanomalehti Karjalainen 26.5.2021.

Tapahtumasta uutisoi Pielisjokiseutu-lehti 10.6.2021.

Mon May 31 12:21:00 EEST 2021