Uutislistaukseen

DIAKONIAPAPIN PAKINOITA - TALOUSOPAS

Tekeekö talous tiukkaa? Kontiolahden seurakunta on julkaissut talousoppaan, jonka ohjeiden avulla voi säästää paljon rahaa, ja samalla pienentää hiilijalanjälkeä. Ohjeistus neuvoo myös taloudellisen avun hakemisessa.

Ohjeet jakaantuvat kolmeen osaan:

1. Asuminen ja sähkö

2. Liikenne

3. Ruokaa ja vähän muutakin.

Ohjeet perustuvat keskusteluihin ruoka-apua hakevien henkilöiden kanssa. Ohjeita voi noudattaa sen verran kuin pystyy ja haluaa, toivottavasti niistä löytyy jotakin, jota et ennen ole tullut ajatelleeksi. Ohjeet löytyvät Kontiolahden srk diakoniatyön hakemistosta.

 DIAKONIAPAPIN PAKINOITA KONTIOLAHDELTA

Tässä sarjassa käsitellään diakonian vastaanotolla esiin nousseita kysymyksiä

OSA 1: ASUMINEN JA SÄHKÖ

 

Sähkö on järkyttävän kallista, joten sitä pitää säästää. Jos ostat pörssisähköä, on syytä ladata kännykkään sovellutus Tuntihinta ja seurata sitä tarkasti. Huomaat, että sähkö voi olla hurjan kallista päivällä, ja yöllä se voi olla jopa melkein ilmaista – tai sitten ei.

Talvella sähkön kulutus kasvaa väistämättä, joten määräaikaisessakin sopimuksessa sähkölasku kasvaa. Pörssisähkön ostajalla se voi kasvaa jopa kymmenkertaiseksi, jos ei ole huolellinen. Voiko pörssisähkön ostaja selvitä kohtuullisella sähkölaskulla? Voi, seuraavilla edellytyksillä:

 

  1. KULUTUSHUIPPUJEN AIKAAN SÄHKÖÄ KÄYTETÄÄN VAIN TÄYSIN VÄLTTÄMÄTTÖMÄÄN.

Huonelämpötilaksi riittää sähkökatkon aikana jopa 16°C. Yli 18°C on kovien pakkasten aikana tuhlausta. Viileään tottuu. Villasukat tai tossut, villapaita, villapöksyt tai haalarit ja viltti ovat hienoja keksintöjä, jos vilu yllättää. Valoja käytetään vain siellä, missä tarvitaan, ja tarkistetaan, että ne ovat varmasti ledit. Sähkölaitteita ei jätetä turhaan päälle.

Jos ei ole puu-uunia, niin uunipaistokset voisi hoitaa halvan sähkön aikaan. Sähkösauna voisi lämmetä harvemmin, ja ajoitetaan saunomisia sähkön hinnan mukaan. Pesukonetta kannattaa käyttää halvan sähkön aikaan, jos mahdollista. Ilman valvontaa sitä ei pidä käyttää.

Jos talossa on suora sähkölämmitys, on ilmalämpöpumppu lähes välttämätön      hankinta. Erityisen hyvällä hyötysuhteella se antaa lämpöä pikkupakkasilla.

 

  1. JOS TALOSSA ON VARAAVA TULISIJA, SITÄ KÄYTETÄÄN        AHKERASTI. Onhan nuohooja käynyt?

Puiden tulee olla kuivia, jos ne kopautettaessa soivat, niin ne ovat. Oman metsän harvennushakkuut tai naapurilta kysytyt tuulenkaadot kannattaa pilkkoa itse, jos jaksaa ja on työkalut. Valitettavasti syksyllä tehdyt omat puut eivät ehdi vielä samana talvena uuniin, jos käytössä ei ole koneellista kuivatusta

Toinen reitti omavaraisuuteen on rakennusjäte. Pidä vaan mielessä, että kyllästettyä puuta tai lastulevyä ei saa polttaa. Naulat on syytä siivilöidä tuhkasta.

Kaatopaikalle tuomitut huonekalut voi itse polttaa (paitsi lastulevyn). Yhdessä iltapuhteessa saa vaikkapa sohvan palasiksi ja palaset lajiteltua.

 

3. KÄYTTÖVESI

Kun boileri lämmitetään yöllä, vesi säilynee riittävän lämpimänä koko päivän. Suihkussa riittää max 3 minuuttia. Jos lämmin vesi loppuu kesken, täytyy sitä tietysti   päivälläkin lämmittää sähköllä, jos vaihtoehtoja ei ole (vesikiertoinen uuni, puulämmitteinen keskuslämmitys, muuripata). Boileria ei pidä jättää kesälläkään viikkokausiksi kylmäksi, voi tulla legioonalaisbakteereita.

Jos on vesikiertoinen lämmitys, sen pitää olla aina päällä talvella, etteivät putket pääse jäätymään. Kiertoveden lämpötilaa voi laskea aina 40̊°C saakka lauhalla          ilmalla, ja nostaa sitä tarpeen mukaan pakkasella.

 

4. LÄMPÖERISTYS

Talolle voi tehdä kuntotestin, jossa paljastuvat mahdolliset lämpövuodot. Tiivistä   ikkunat! Jos päätyy remonttiin, pitää se kilpailuttaa huolella ja hommata paikalle  pätevä rakennusvalvoja. Valtiolta voi saada tuntuvan remonttiavustuksen.

 

5. AURINKOPANEELI

Sähköliikkeillä on tarjolla aurinkosähköjärjestelmiä, jotka maksavat itse itsensä takaisin 5-10 vuodessa. Järjestelmä mitoitetaan oman sähkönkulutuksen mukaan, sillä tuotettu aurinkosähkö on edullisimmillaan itse käytettynä. Ylijäämäsähkön sähköyhtiö sitoutuu ostamaan. Sydäntalvella sähköä ei juuri tule, mutta maalis-lokakuussa tulee.

Kesämökillä aurinkosähköllä voi korvata kokonaan sähköverkon ja katkaista sähköliittymän. Sähkölaskut ja siirtomaksut jäävät kokonaan pois, sähkökatkojakaan ei tule. Talveksi mökki jää kylmilleen, ja mahdolliset vesiputket ja kodinkoneet on tyhjennettävä ja kuivattava hyvin huolellisesti. Sähkö varastoidaan isoon akkuun, joka on järjestelmän ainoa ajoittaista uusimista vaatima osa, akun tyypillinen käyttöikä on 5-10 vuotta.

 

 

OSA 2: LIIKENNE

Lyhyet matkat voi mennä kävellen tai pyöräillen, ja kunto kasvaa samalla. Sähköpyörä on harkitsemisen arvoinen hankinta, jos sillä voi korvata auton.        Bussi käy, jos reitit ja aikataulut ovat sopivia, eikä tarvitse kuljettaa paljon tavaraa.

 

1. JOS OMA AUTO ON VÄLTTÄMÄTÖN:

Auton koko tarpeen mukaan. Jos melkein aina ajat yksin tai kahdestaan, riittää pieni auto, se säästää paljon. Satunnaisiin tarpeisiin voi aina vuokrata ison auton.

Uusi vai vähän vanhempi auto? Uutta autoa ei tarvita vain siksi, että naapurillakin on. Uusi on kallis, ja sen arvo putoaa nopeasti, mutta takuun ansiosta se on luotettava. Uuden voi myös liisata, mutta kovaan hintaan. Vanhempi auto tulee yleensä selvästi halvemmaksi, mutta myös korjaamokulujen riski kasvaa. Jossakin on aina se raja, jolloin autoa ei enää kannata korjata.

Auton voi yleensä odottaa kestävän 200 000 – 300 000 km tai 15-20 vuotta katsastuskelpoisena ilman isoja korjauksia, joskus jopa enemmän, kunhan huollot on tehty ajallaan. Pikkurempat kuuluvat vanhassa autossa asiaan. Pikkuvikoja ja lommoja voi myös jättää korjaamatta, jos ne eivät estä katsastusta. Vältä turboa ja automaattivaihteita, jos etsit pitkäikäistä ja edullista autoa.

 

2. AUTON KÄYTTÖVOIMA?

Fossiilisesta bensasta ja dieselistä on syytä pyrkiä eroon, sillä ne kuormittavat ympäristöä ja ovat hyvin kalliita. Vaihtoehdot?

a) Sähköauto

Sähköauto on uutena kallis, mutta käytetyn voi löytää melko edullisesti. Realistinen toimintasäde edullisilla malleilla on tyypillisesti alle 200 km. Lataus kannattaa hoitaa kotona halvalla yösähköllä. Pitemmillä matkoilla pitää selvittää etukäteen reitin varrella olevat latauspisteet. Tavoitteena on, ettei akkua päästetä koskaan ihan tyhjäksi, silloin sen käyttöikä pitenee.

Esimerkki: Seat Mii. Bensaversio kuluttaa 4,7 l/100km, ja jos bensa maksaa 1,80 €/l, se tekee 8,46€/100km. Sähköversio kuluttaa 14,5 kWh/100 km, jos sähkö maksaa 58,3c/kWh, se tekee myös 8,46€/100km. Melkein aina sähkö on selvästi halvempaa. Jos sähkö maksaa 20c/kWh, se tekee 2,9€/100km.

Sähköauto sopii erityisen hyvin kakkosautoksi. Etuna on hiljaisuus, ja mahtava vääntö, ja sähkön talteenotto jarrutuksissa. Sähköauto ei kuitenkaan ole ongelmaton: talvella toimintamatkat lyhenevät lämmityksen vuoksi merkittävästi. Myös akkumineraalien kaivostoiminta kuormittaa ympäristöä. Ehkä tulevaisuus tuo tullessaan edullisempia ja ympäristöystävällisempiä akkuja.

Hybridi voi olla myös vaihtoehto. Kevythybridi pienentää kaupunkikulutusta, mutta maantiellä siitä ei ole sanottavaa hyötyä. Lataushybridillä pääsee noin 50 km sähköllä, jonka jälkeen pitää ajaa bensalla. Hybridin huono puoli on hinta: joutuu maksamaan kahdesta moottorista varusteineen.

b) Biokaasuauto

Syksyn ilouutinen: Joensuuhun on nyt avattu biokaasun tankkausasema! Biokaasu on metaania, joka tuotetaan jätteistä.

Biokaasu maksaa 1,85€/kg. Biokaasua mitataan kiloissa ja bensiiniä litroissa, vertailukelpoinen hinta bensaan verrattuna on 1,18 €/l.

Biokaasun ehdoton etu on, että bensatankki on autossa varalla. Matka ei siis katkea, vaikka kaasu loppuisi. Tehdasasennuksissa varatankki on pieni, mutta kaasukäyttöiseksi muutetuissa vanha bensatankki säilyy entisellään. Kaasutankki vie silloin osan tavaratilasta. Jos varatankki on liian pieni, voi tarvittaessa ottaa mukaan varakanisterin.

Biokaasuauto on jopa sähköautoa ympäristöystävällisempi. Sen tuottama hiilidioksidi itse asiassa pienentää kasvihuonepäästöjä, sillä metaanin pääsy ilmakehään estetään polttamalla se.

Kaasuautot ovat vain vähän kalliimpia kuin vastaava bensiiniauto. Uusia autoja saa merkeiltä Vw, Audi, Seat ja Skoda, ja käytettyinä niitä löytyy netin myyntipalstoilta muiltakin merkeiltä kotimaasta ja esimerkiksi Ruotsista, Virosta ja Saksasta. Netistä saa runsaasti lisätietoja. Huomaa, että myös nykyisen autosi voit muuntaa kaasukäyttöiseksi.

 

c) Muut biopolttoaineet

Etanoli on uusiutuva polttoaine, ja siten bensiiniä parempi vaihtoehto. Hintaetu bensiiniin on pieni suuremman kulutuksen vuoksi, ja siksi, että etanolin hinta seuraa tarkkaan bensiinin hintoja. Vuosimallin 2006 ja sitä vanhemman auton voi muuntaa etanolikäyttöiseksi. Myös tehdasasennettuja bifuel-autoja on saatavana.

Biodiesel on uusiutuvaa, mutta tavallista dieseliä kalliimpaa. Vanhaan ruiskutuspumppudieseliin saattaa sopia jopa vanha paistoöljy puhdistettuna.

Häkäpönttö soveltuu Pellepelottomille, jotka voivat askarrella sellaisen itse. Rakennussarjoja ja tietoa löytyy sivustolta Ekoautoilijat. Nykyaikainen häkäpönttö on kehittynyt paljon sota-ajoista, mutta vaatii edelleen vaivannäköä.

 

3. AJOTAVAT

Suurinta sallittua nopeutta hiljempaakin saa ajaa, ja säästää paljon bensaa. Tarvittaessa on hyvä päästää kiireisemmät ohi vaikka bussipysäkille pysähtymällä. Kiihdytä kohtuullisen ripeästi haluttuun nopeuteen, ja sen jälkeen liikuta kaasupoljinta mahdollisimman vähän. Tai käytä vakionopeudensäädintä.

Kovaa ajaminen lyhentää ajoaikaa yllättävän vähän. Esimerkiksi: 10 km matka nopeudella 120km/h kestää 5 minuuttia, ja nopeudella 80km/h 7 minuuttia 12 sekuntia.

Käytä suurinta mahdollista vaihdetta, jossa auto ei vielä protestoi jyrinällä. Ennakoi ja hiljennä ajoissa nostamalla kaasupoljinta, jos edessä on punainen liikennevalo tai jonon pää. Muista turvaväli. Vaihda sytytystulpat ja ilmanpuhdistin ajoissa, pidä ilmanpaineet renkaissa oikeina. Kattoteline pois, kun sitä ei tarvita, samoin ylimääräiset painavat tavarat. Moottori kannattaa sammuttaa jo minuutiksi parkkipaikalla ja liikennevaloissa. Lämmitä moottori lohkolämmittimellä ennen liikkeellelähtöä, (+5…-5°C kelissä ½-1 tuntia, -5°…-10°C pakkasella 1-2 tuntia, yli -10°C pakkasella 2-3 tuntia).  Vältä sisätilalämmittimen käyttöä sähkön kulutushuippujen aikaan.

 

 

 

OSA 3: RUOKAA JA VÄHÄN MUUTAKIN

Ruoka on nyt tosi kallista. Harkitse siksi tarkkaan, mitä ostat. Kannattaa tehdä ostoslista, joka auttaa välttämään heräteostoksia.

 

  1. TEE RUOKAA ITSE

Itse tekeminen säästää paljon. Hyviä vinkkejä, keittokirjoja, reseptejä ja ruuanlaittokursseja on esim. Marttaliitolla.

 

  1. KAUPAN VALINTA

Ostoskorivertailujen mukaan halvinta on käyttää isoja ruokakauppoja. Mukaan on otettava myös matkojen kustannukset. Jos ajat autolla 10-30 km ja takaisin, halvimmasta kaupasta tuleekin äkkiä kalliimpi verrattuna lähikauppaan, ellet voi yhdistellä kauppareissuun muita välttämättömiä menoja.

 

  1. KAUPAN OMAT TUOTTEET

Kaupan omat tuotteet ovat usein edullisimpia. Se johtuu kovasta hintakilpailusta, suurista tilausmääristä ja mainoskulujen vähäisyydestä. Merkkituotteissa maksetaan brändistä ja mainoksista. Laatu on usein täysin vertailukelpoista. Oikeaa tietoa tuotteiden laatueroista saa vaikkapa Kuluttaja-lehden vertailuista.

 

  1. HYÖDYNNÄ TARJOUKSIA

Hyödynnä tarjouksia ja laputettuja tuotteita, mutta järki kädessä. Tarjousten tehtävä on tuoda asiakas kauppaan, ja myydä lisäksi paljon muutakin normaalilla hinnalla. Pysy ostoslistassa. Laputetut tuotteet 30%, 50% tai 60% alennuksella ovat houkuttelevia, mutta käytä niissäkin harkintaa. Ne on yleensä käytettävä heti tai laitettava pakastimeen. Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa, ettei tuotetta kannata syödä sen jälkeen, jos sitä ei ole pakastettu, varsinkin kala pilaantuu äkkiä. Parasta ennen -päivä tarkoittaa, että tuote saattaa olla hyvää vielä kauan. Maista! Kallein ostos on käyttämättä jäänyt ostos.

 

  1.  SUOSI LÄHIRUOKAA JA LUOMUA

Se voi olla vähän kalliimpaa, mutta silti ekologisesti hyvä ostos, jos ei ole aivan pakko laskea jokaista senttiä.

  1. VÄHENNÄ LIHARUOKAA

Liha on nyt kallista. Kasvisvaihtoehto on usein yhtä hyvää kuin liha, esimerkiksi hyvin tehty soijamakaronilaatikko on ainakin yhtä hyvää kuin lihamakaronilaatikko. Muitakin tuotteita on, joilla lihaa voi korvata mausta tinkimättä. Ja on paljon kasvisruokia, joissa lihaa ei edes yritetä korvata, vaan kasvikset maistuvat maukkailta omana itsenään.

Liharuuan kasvihuonepäästöt ovat moninkertaiset kasvisruokaan verrattuna. Pakkauksessa olevaa lihapalaa ostaessa tulee harvoin ajatelleeksi, että tämän vuoksi on tapettu eläin. Lihan syömistä ei tarvitse lopettaa kokonaan, mutta sen käyttöä on syytä vähentää.

 

  1.  AJATTELE, MILLOIN OSTAT

Joulukinkut saisi paljon halvemmalla joulun jälkeen, tai eihän sitä tarvita ollenkaan, jos muuttaa joulupöydän perinteitä. Lahjat, suklaat, karkit ja koristeet ovat halpoja juhlan jälkeen, niitähän voisi ostaa vaikka varastoon. Lahjakortti on toiseksi paras mahdollinen lahjaidea, silloin lahjan saaja voi hyödyntää alennusmyyntejä. Vieläkin parempi idea voisi olla Toisenlainen lahja Kirkon Ulkomaanavulta. Tai lahjakirja kirjastosta lainattuna, jos se luetaan vain kerran.

Talvirenkaat kannattaa ostaa keväällä ja kesärenkaat syksyllä. Kaikki muutkin sesonkituotteet kannattaa ostaa alennusmyynneistä, mutta ennen kuin myyjät kiikuttavat ne varastoon.

Black Friday ja muu päällekäyvä mainonta saattaa houkutella elektroniikkaostoksille, mutta ensin pitää varmistaa, että ilmoitettu alennus todella pitää paikkansa. Ja pidä mielessä, että mainosmies yrittää aina saada sinut ostamaan sitä, mitä et oikeasti tarvitse.

Järkevän kuluttajan tunnuslauseita: Jätä ostamatta, säästät 100%!  Älä osta     mitään, mitä on mainostettu telkkarissa tai somessa!

 

  1. MUITA SÄÄSTÖVINKKEJÄ

      Älä osta uutta, jos voit ostaa käytetyn. Netistä, kirppareilta löytyy vaikka mitä.

Jos taloudesta löytyy volttimittari, voit säästää paristokuluissa. Älä vaihda kaikkia paristoja, jos sarjasta vain yksi on tyhjentynyt (useimmiten muut ovat täysin kunnossa). Ainakin kelloissa, taskulampuissa ja jouluvaloissa paristo on käyttökelpoinen noin 1 volttiin saakka (täysi 1,5V).

Mieti kahdesti, tarvitsetko telkkariin maksullisia suoratoistopalveluita. Ne ovat kalliita, ja ilmaistakin tarjontaa on enemmän kuin ehtii katsoa.

Kännykässä voi säästää prepaid-liittymällä, jossa netti kytketään päälle vain tarvittaessa 1€/vrk. Kännykän voi myös kytkeä wlan-verkkoon. Somessa ei ole pakko roikkua joka hetki eikä edes joka päivä – vapauta itsesi orjuudesta!

Uuden tietokoneen oston voi usein välttää, kun asentaa vanhaan koneeseen ilmaisen Ubuntu-käyttöjärjestelmän – ja taas vanhus jaksaa! Ubuntulla voi tehdä ihan samoja asioita kuin Windowsilla, Jarilta ja netistä voi kysellä apua.

 

  1. KULUTUSLUOTOT

Älä milloinkaan haksahda kulutusluottoihin. Jos välttämättä tarvitset lainaa,       keskustele siitä pankkisi kanssa. Saat asiantuntevaa opastusta velanmaksukyvystä ja maksusuunnitelmasta, ja kohtuullisen koron lainallesi. Jos olet jo joutunut karhukirjeiden uhriksi, tartu toimeen päästäksesi irti velkakierteestä. Sinua auttavat velkaneuvojat, sosiaalityöntekijät ja diakoniatyöntekijät.

 

  1. AVUSTUKSET

Palkka, eläke, opintotuki, työttömyyskorvaus tms. etuus on ensisijainen toimeentulon lähde. Toimeentulotukea voit saada Kelalta, jos se ei riitä. Tukipäätös mukanasi (myönteinen tai kielteinen) voit käydä diakonian vastaanotolla kirkonkylän srk-keskuksessa maanantaisin klo 13-15 tai torstaisin klo 10-12 neuvottelemassa ruoka-avustuksesta tai muusta avustuksesta, jos rahat eivät sittenkään riitä.   Soittaakin voi. Ota silti huomioon, että asiasi käsittely vaatii tietokoneyhteyttä, joten jos sitä ei juuri soittaessasi ole, voidaan ehkä vain sopia tapaamisaika ja –paikka. Muista seurakuntaruokailut keskiviikkoisin klo  11-12 seurakuntakeskuksella,  vapaaehtoinen maksu 2  €.

Jari Kainulainen

Ohjeet seurailevat soveltavasti kirkon ympäristöohjelman ja ympäristödiplomin tavoitteita. Kontiolahden seurakunta on saanut kirkon ympäristödiplomin vuosiksi 2022-2026.

kirkonympäristödiplomikuva.jpg

2023-01-04 12:27:00.0