02.12.2016 | Jari Kainulainen

Ikämiesten kirje isänmaalle

Seurakuntamme ikämiesten päiväkahveilla kirjoitimme, ihan vanhanaikaiseen tapaan, ainekirjoitusta. Jokainen sai kirjoittaa kirjeen Isänmaalle, 99v. Aineet olivat hyvin erilaisia, mutta jokainen niistä on hieno, kaikki saivat kiitettävän arvosanan.

Paljon elämää nähneiden miesten muistelut historian havinasta voit nyt lukea seurakunnan blogista. Ole hyvä!

MUISTOJA KOTIRINTAMALTA

 

Olen syntynyt talvi- ja jatkosodan välissä, joten muistoni voivat olla vain jatkosodan ajalta ja kotirintamalta. Kotini oli Pielisjoen varressa, ja sen pisimmän ja kauneimman kanavan ääressä.

 

Meidän paikan lähellä kun asuttiin lähellä jokea oli käynnissä linnoitustyömaa. Eli rakennettiin pitkin rantoja ns. juoksuhautoja. Niin minä ahkerana liikkujana kävin heti aamusta kun sain silmäni auki joka aamu tarkastuskierroksella. Miten on hommat edistyneet. Ja kerrankin kierroksellani näin yhden laihan ja kalpean näköisen sotilaspojan vain seisovan kaivanteen reunalla kun toiset kaivoivat. Niin minä pysähdyin hetkeksi katsomaan sitä sotilaspoikaa säälintunteella. Ja ajattelin, eikö tuota poikaa voisi vapauttaa siviiliin, kun on niin heikon näköinen.

 

Sitten kävin myös valvomassa ruokailua, kun ruokailuun kerääntyivät mummolan hiekkasärkälle. Tarkistin myös, mitä ruokaa oli minäkin päivänä tarjolla. Vänrikki oli sen joukkueen johtaja. Niin minä tarkastin sen vänskän ruokapakin. Ensi kerran kun pyysin näyttämään sitä hänen ruokapakkiaan, hän luuli, että me siskon kanssa olemme nälissämme, kun minulla tosiaan oli usein pikkusisko mukana, kun äiti oli käskenyt minun pitää huolta päivisin pikkusiskostani. Minä torjuin vänskän ruokatarjouksen, olimme siskon kanssa paremmin ruokittuja. Olin ottanut mukaan ns. panssarinkestävää, näkkileipää. Kun näin sen vänskän ruoka-annoksen, ajattelin, miten aikamies voi jaksaa noin laihalla ruualla, jossa oli vedessä kellumassa muutama kauraryyni ja muutama puolukka.

 

Mistäkö sitä panssarinkestävää sitten saatiin? Paiholan rantatiellä oli majoittunut saksalainen joukkue. Niiden kokki oli sipulipulassa, ja kyseli vähän sieltä ja täältä, mistä saisi sipulia. Ja äiti lupasi sipulia, kunhan saa vastineeksi sialle ruuantähteitä. Mutta jäteastian yläosa oli täytetty panssarinkestävällä. Joten ei meillä näkkäristä ollut puutetta.

 

Niin tämä vänskä oli kotoisin muistaakseni Iisalmen liepeiltä. Hänellä oli perhettä, vaimo ja kaksi tytärtä. Toinen tytär oli kuulemma minun kanssa saman ikäinen. Kun vänskälle tuli kovin ikävä perhettään, niin kysäisi äidiltä, saisiko tulla kylään iltaa istumaan. Ja niinhän hän muutamia kertoja kävikin. Hän osottautui kovin hiljaiseksi ja vähäpuheiseksi mieheksi, puhui vain, kun äiti jotakin kysyi.

 

Kerran hän oli meillä käymässä, ja meni taas istumaan keinutuoliin. Ja minä siinä lähellä halusin kuulla, mitä hän puhui. Hiljaisella äänellä kysyi minulta, haluaisinko lähteä hänen pojakseen sinne Iisalmeen, kun tytärkin on saman ikäinen. Minä topakasti vastasin: En varmalla. Minä olen täällä ja pysyn.

 

Meiltäkin käytiin joskus kaupalla. Vaikka ei siellä paljon ostettavaa ollut. Ja nekin vähät tavarat, joita oli, olivat melkein kaikki kortilla. Useimmat tavarat sai yleisostokortilla, joitakin harvemmin tarvittavia tavara- tai tarvikekohtaisella ostokortilla.

 

Kun meiltä lähdettiin kauppareissulle, niin äiti tahtoi aina ottaa minut mukaansa, koska ei halunnut lähteä yksin, vaan halusi minut turvamieheksi. Mutta sillä kauppareissulla minä menin äitin selän taa piiloon. Lähellä kauppoja oli sotilaiden hevostalli, jossa oli jostain käsivarren paksuisista risuista kyhätty pitkulainen hevossuoja ja havukatto. Toisella puolen tietä oli sotilaslottien parakki tien reunassa, sen ohi mentiin aina äitin kanssa. Jos yksikin lotta huomasi meidät kulkemassa, niin kaikki lotat ryntäsivät ulos minua pällistelemään kuin jotakin kummitusta. Koska olin ujo poika, menin joka kerta äitin selän taa piiloon. Vasta kotona kysyin, mitä ne minua joka kerta töllistelee. Äiti sitten selitti, kun kukaan niistä lotista ole nähneet niin komeata pikkupoikaa, kuin minä mukamas olin, jolla on valkoinen lampaanvillakähäräinen tukka.

 

Isäni oli sen verran vanhaa vuosikertaa, ettei tarvinnut lähteä alkuhässäkkään. Vasta sitten sodan loppuvaiheisiin, saksalaisia Lapista häätämään. Haavoittui sitten muutamalla vartiokeikalla. Neljän miehen ryhmä oli ollut palaamassa vartiosta. Oli puolukka-aika, ja polunvarsi oli täynnä suuria, kypsiä puolukoita. Oli kova kielto: polulta ei saa poiketa. Mutta kiellosta huolimatta ensimmäinen mies poikkesi, kun puolukan mieliteko voitti. Ja astui tankkimiinaan. Isä oli ollut rivissä kolmantena. Isäkin oli lentänyt korkealle ilmaan, ja pudonnut kannon päälle selälleen. Monta kylkiluuta meni poikki. Hän joutui sitten Ouluun sairaalaan melkein umpiharsopaketissa kolmeksi kuukaudeksi. Isä oli ensimmäinen siitä ryhmästä, joka selvisi hengissä.

 

Isä olisi halunnut tuoda tuliaisiksi lapinpuvun, mutta rahat eivät riittäneet. Toi sitten pienen, korean linkkarin.

 

 

SUOMI 99 VUOTTA

 

Olen yli 70-kymppinen vaari, ja kirjoitan ensimmäistä kertaa isänmaalle.

Olen sekä kiitollinen että vähän murheellinenkin viime aikojen kehityksestä.. Kiitos isät ja äidit kaikesta hyvästä, jota olemme teiltä perineet. Ennen muuta verellä lunastetusta itsenäisestä isänmaasta.

 

Viime kädessä kaikki on ollut kuitenkin hyvän Jumalan varassa ja siunausta. Rukous oli se, joka teki tämän kaiken mahdolliseksi. Niin veteraanit vakuuttavat kuin yhdestä suusta.

 

Ollaanko nyt haaskaamassa tämä tärkeä perintö, ja luopumassa sukupolvien ketjussa koetelluista arvoista, joiden varassa on selvitty lähes sata vuotta. Pitäisköhän nyt hiljentää vähän tahtia ja tarkistaa suuntaa – ennen sakkokierroksille joutumista? Kiitos ja onnitelut rakkaalle isänmaalle.

 

 

KUNNIA ISÄNMAALLE 99 VUOTTA

 

Olen kiitollinen omasta isänmaasta, vaikka vuonna 1944 menetin isän, joka oli suojelemassa Suomea. On tärkeää, että on säilytetty oma kieli ja lainsäädäntö. Vaikka uhraukset ovat olleet kovat.

 

Tulevaisuudelta voisi toivoa, että voisimme säilyttää itsenäisen kauniin maamme, oman kielen ja isiemme jättämän perinnön. On osattava kuitenkin tehdä yhteistyötä ja jakaa voimavaroja muiden maiden kanssa. Usko itseemme on säilytettävä ja jätettävä perintömme jalkipolville.

 

 

ISÄNMAA

 

Isänmaamme on ollut historian saatossa naapurimaiden hallinnassa, niin idästä kuin lännestäkin.

 

Noin sata vuotta sitten isänmaamme saavutti itsenäisen valtion tavoitteet. Vuosien saatossa on käyty raskaitakin vaiheita säilyttääksemme itsenäisen isänmaan. Viime vuosikymmeninä on isänmaamme vastuulliset päätäjät ehkä muuttanut sen arvostuksen, jonka olemme kasvatuksenamme lapsena saanut. Tämän hetken isänmaatamme johdetaan ihan jostain muualta. Sen vuoksi nuorempi sukupolvi on tullut hieman välinpitämättömäksi isänmaamme arvostuksen suhteen. Otammeko liiaksi mallia toisten, suurempien valtioiden toimintatavoista?

 

Uskaltakaamme olla tulevaisuudessakin oman isänmaamme puolestapuhujia ja arvostaa ja jatkaa rauhaa rakastavaa yhteistyötä naapurivaltioiden kanssa, säilyttäen kuitenkin oman päätäntävallan. Älkäämme luottako aina vieraaseen apuun.

 

 

RAKKAALLE ISÄNMAALLENI

 

Olet 99 vuotias vanhus, mutta muuten nuorekas ja edistyksellinen.

 

Olen erittäin kiitollinen, että olen saanut syntyä hyvään isänmaahan. Kaikkien kohdalla ei ole kuitenkaan käyneet onnenlahjat tasan, joutunee kyselemään, mistä tämä kaikki johtuu. Tänä päivänä on maassamme lisääntynyt oman edun tavoittelu ja omaan napaan tuijottaminen äärimmilleen.

 

Maamme nousi sodan jaloista 70 vuotta sitten, kiitos siitä Jumalalle ja sotaveteraaneille, jotka uhrasivat elämästään monia vuosia kansamme hyväksi. Tämä maa on hyvä maa, kannattaa olla kiitollinen ja tehdä kaikkensa yhteisen hyvän puolesta. Vapaa isänmaa, uskonto, äidinkieli, koulutus, terveydenhoito. Kiitos sinulle, rakas Isänmaani.

 

 

ISÄNMAALLE

 

6.12.1917 senaatti julisti itsenäiseksi. Svinhufvud johti sitä suvereenisti. Syksyllä lokakuussa Suomesta ajateltiin kuningaskuntaa, mutta Hessenin prinssi Friedrich Karl ei saanut kannatusta. Väinö I olisi ollut kuninkaan nimi.

 

Maassamme oli venäläissotilaita, joiden avulla O.W.Kuusinen yritti valtaan, mutta Mannerheim tuli Vaasaan ja valloitti Tampereen taistelussa punakaartin. Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden ja maa pääsi rauhan tielle. 1939-44 tapahtumat olivat toisinto punakapinasta, Pariisin rauhansopimus 1947 vakiinnutti Suomen aseman.

 

Vuosia 1918-1939 kutsutaan ensimmäiseksi tasavallaksi, 1944-2016 toiseksi tasavallaksi.

 

 

VAPAUS

 

Mitä lieneekin aarteita Suomessa, toki kallehin on vapaus.

Ote Taata Sillanpään marssilaulusta.

 

 

TUOKIOKUVIA TALVISODAN AJOILTA

 

Kotini oli Ruskealassa. Talvisodan alkaessa täytin viisi vuotta. Muistoja on säilynyt, ja olen yrittänyt niitä säilytellä vielä vanhoilla päivillänikin. Muistan huolestuneet vanhemmat ja sukulaiset. Isäni oli jo niin iäkäs, ettei joutunut sotaan, mutta naapureita oli. Kollaalta kuului jatkuva tykin jyrinä, ja vihollisen lentokoneet lensivät päivittäin ylitsemme. Ilmeiseti olin vielä liian nuori tajuamaan tilanteen vakavuuden, mutta näin sen vanhempieni ilmeistä.

 

Maaliskuussa tuli sitten lähtö talvipakkaseen. Mukaan otettiin, mitä jaksettiin kantaa. Alalammin asemalla kun minut joku nosti härkävaunun yläritsille, niin sanoin äidille, että lähdetään kotiin. Äiti sanoi silmiään pyyhkien, ettei meillä ole kotia.

 

Seurasi evakkotaival monine mutkineen, ja päättyi sitten tänne Kontiolahteen asutustilalle. Seurasi työntäyteisiä vuosia pellon raivauksineen. Muistan sen vahvan maahengen, joka silloin vallitsi evakkojen joukossa. Olen kiitollisen siitä, että saamme olla itsenäisessä maassa ja rauhassa elää.

 

 

SOTA-AJAN MUISTOJA

 

Minun kaksi veljeä oli rintamalla sodassa. Toinen veli haavottui vaikeasti. Meillä oli myös sisko lottana. Meiltä oli myös hevonen rintamalla. Isä oli kotirintamalla, ja teki kylän peltotyöt.

 

 

KOTI, USKONTO, ISÄNMAA

 

Koti, se on perusta syntymän jälkeen aloittaessa elämän ja kasvamisen kaikkine iloineen, suruineen ja kokemuksineen.

 

Minulla on ollut koti yli kymmenellä paikkakunnalla. Onneksi muutot vähenivät aikuisiällä. Kotipaikan vakiintuessa ja muuttojen loputtua on koti muodotunut rakkaaksi ja turvalliseksi paikaksi, missä on voinut toteuttaa moninaisia mielenkiintoisia toimintoja, ja kotiin on aina ollut hyvä palata työ- ja harrastusmatkoilta. Kodin on täydentänyt vaimo, lapset ja lastenlapset. Ilman heitä olisin ollut tuuliajolla.

 

Uskonto on ollut lapsuuskodista lähtien kantava, voimaa alntava elementti. Isänmaa on taas tuonut perustan suomalaiselle heimolle kehittää olemassaoloamme.

 

Toivon kokonaisuudelle hyvää, innokkaan aktiivista ja ennen muuta rehellistä jatkoa. Päättäjille viisautta ja kaukonäköisyyttä isänmaamme hyväksi. Tie, totuus ja elämä.

 

 

ELÄMÄÄ SOTIEN JÄLKEEN

 

Synnyin välirauhan aikaan ensimmäisellä evakkomatkalla. Jatkosodan aikana perheeni palasi takaisin kotikonnulle Vuokselaan. Toinen evakkomatka suuntautui taas kantasuomeen. Asuttiin osaksi paikoissa, missä ei ollut sähkövaloja. Karbiidilamput ja öljylamput olivat valonlähteinä.

 

Isä oli metsä- ja uittotyönjohtaja. Hän joutui olemaan viikot poissa kotoa. Kotona keiteltiin saippuat, loukutettiin pellavaa, juotiin kahvinkorviketta. Olihan korttiaika. Tarpeet olivat vähäisiä. Elettiin pitkälti omavaraistaloudessa.

 

Isän työmatkoja:

Maanantaina aamuyöllä isä lähti pyörällä kohti Iisalmea, matkaa 50 km, vanhin veli tarakalla. Iisalmesta junalla Lapinlahdelle, jossa veli kävi kansakoulua. Lauantaina sama matka takaisin kotiin. 1946 muutettiin Lapinlahdelle, jossa kävin kouluni.

 

Puutetta oli paljon, mutta sitä ei oikein osannut pahana pitää. Liikunta ja urheilu niin talvella kuin kesällä oli päivittäistä. Sukset olivat omatekoiset. Pohjat tervattiin, ja siteinä mäystimet.

 

 

KOTIMAA

 

Jokaisella heimolla ja kansalla, jolla on oma kieli ja kulttuuri, haluavat pitää omat rajat. Jokaisella kansalla on halu elää omaa parhaaksi haluamaansa elämää, harrastaa omaa kulttuuriaan ja myös puolustaa valtakuntansa rajoja. Kun Suomi sai itsenäisyyden, on sen kansa halunnut ja haluaa edelleen puolustaa kallisarvoista itsenäisyyttään. Isänmaamme on meille rakas ja paras paikka elää, kukin saa tehdä haluamaansa työtä tämän yhteiskunnan hyväksi, ja ansaita toimeentulon itselleen ja perheelleen. Yhteinen kulttuuri on ensiarvoisen tärkeää. Saamme rauhassa harjoittaa omaa uskontoamme. Samalla huolehdimme yhteisön ja kansan vähäosaisista sisarista ja veljistä.

 

Kunnioittakaamme rakasta itsenäisyyttäämme.

 

Kommentit:

03.12.2016 19:30 |
Hienoja muisteloita. Kiitos.
06.12.2016 11:02 |
Hienoa lukea muisteloita. Sydämesi on ollut mukana kirjoittaessasi. Isäni on käynyt läpi kaikki sodat, myös Lapin sodan. Hänen toiveenaan oli, että mieheni laulaa hänen arkullaan Veteraanin iltahuudon. Niin tapahtuikin monien kyynelten saattelemana.

Lisää kommentti


Lähettäjä:  
  Sähköpostiosoite:  
Kuvavarmennus:  

(Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet kenttään.)